En ole koskaan osannut suhtautua kesään. Parasta siinä on ollut sen odotus. Kevään ensimmäiset vihreät versot ja lintujen laulukonsertit ovat kertoneet pian puhkeavasta kesästä. Lapsena sukulaistäti kesäkuun alussa loihe lausumaan, että pian on juhannus ja sitten kesä onkin jo ohi.
Siihen aikaan odotti juhannuksen lisäksi omaa syntymäpäivää ja kesälomaa koulusta. Kun kukin näistä hetkistä lopulta koitti, onni olikin tiessään, kun tiesi että juuri heti kohta kaikki on ohi. Paras jo ruveta henkisesti ennakoimaan sitä todellisuutta, joka juhlan jälkeen koittaisi. Kun leikkasi ilon huipun, pudotus arkeen oli pienempi.
Järjellä ajateltuna asenteessa ei ollut päätä eikä häntää. Järki ei kuitenkaan paljoa jarruta, jos pelko suuremmasta pettymyksestä värittää mielen.
Aikuisena on päähän pälkähtänyt ajatus, voisiko mielenmallia muuttaa? Olisiko mahdollista suhtautua ilon hetkiin toisella tavalla, niistä täysillä nauttien?
Pettymyksen kohtaamisen hetki näyttäytyi kaikkein haastavimpana, koska pettymyksessä eläminenkin oli helpompaa kuin sen kohtaaminen. ”Kuka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa” suorastaan kehottaa pitämään mielen matalana. ”Itku pitkästä ilosta” oli myös lapsuudesta tuttu sanonta, joka on pitänyt purkaa kuin maamiina edessä olevalta tieltä. Hitaasti, määrätietoisesti, vakaalla kädellä.
Sitten todellisen vihollisen kimppuun. Pettymyksen pelko oli saatava raivattua juurineen elon tieltä. Olen oppinut luottamaan viisauteen, että kun muutat sitä miten katsot asioita, myös asiat joita katsot, muuttuvat. Sama mäki on toisesta suunnasta ylämäki, toisesta alamäki. Minun oli siis katsottava pettymystä uudella tavalla.
Ensin tosin oli uskallettava tehdä pettymyksen ruumiinavaus. Pettymys näyttäytyi kaiken elämässä värittävänä, pysyvänä, lopullisena. Pettymys kutsui tiukkaan tanssiotteeseen, ja synnytti Tukholman syndrooman uhrin, joka ihastui kidnappaajansa olemukseen. Ei kovin resilienssiä tämän päivän muotitermein.
Mikä olisi uudenlainen perspektiivi pettymykseen, toisenlainen asenne vastoinkäymiseen? Paras aloittaa tosiasioista. Jonain päivänä kaikesta minkä on kokenut arvokkaana tai tärkeänä joutuu luopumaan. Tämä aikamme haluaa sulkea silmänsä katoavaisuudelta tai sen merkeiltä. Pore astiassa, kuihtuneet kukat tai rypyt silmäkulmassa halutaan saada piiloon, eläimen tai ihmisen kuolemasta puhumattakaan. Näistä asioista on haluttu tehdä rumia, vaikka kuihtumisessa on rauhallinen kauneutensa.
Toinen tosiasia on, että meillä ei ole kontrollia moniinkaan asioihin. Lempikahvikuppi lipeää kädestä, jalka liukastuu märkiin lehtiin, kehon solut rappeutuvat ja alkavat tuhota toisiaan. Usein ajattelemme, että omistamalla saamme enemmän kontrollia, mutta omistamisen kontrolli ei suojaa ikäviltä yllätyksiltä, vaan kirpaisevat omistajaa vielä enemmän. Ja aikaa ja elämän kokemisen tunnetta ei voi omistaa.
Uusi tapa suhtautua pettymykseen voisi olla, että kun saa nauttia jostain arvokkaasta, heti tiedostaa että jonain päivänä siitä joutuu luopumaan. Ja siksi arvostaa täysillä niitä hetkiä, jotka edeltävät luopumisen ajankohtaa.
Elämä on vastakohtaisuuksien leikkiä. Jokainen hetki elämässä on jonkin alku ja jonkin loppu. Toinen mahdollistaa toisen, ja ei ole toista ilman toista. Lapset muuttavat pois kotoa, joudut hyvästelemään läheiset työkaverit uuden työpaikan myötä. Hymyä kyynelten läpi. Luopumista jonkin hyvän takia. Pettymystä ja luopumista ei pidä pelätä. Pelko voi olla joskus viisasta, mutta ei silloin, jos se lamaa ilon.
On uskallettava ottaa riski nauttia siitä, mikä on tässä ja nyt. Se ei tarkoita silmien sulkemista maailman ongelmilta tai pettymyksen kieltämistä, vaan valmiutta katsoa maailmaa rakkauden silmin.
Nykyisin testaan itseäni kesäisin syreenin kukinnan aikaan. Osaanko nauttia niiden kauneudesta ja tuoksusta, jotka tuovat muistoja mieleen. Ja osaanko kohdata sen entisen pettymyksen hetken, kun ne muuttuvat ruskeiksi ja violetti väri katoaa puskien vihreyteen. Tuntuu hyvältä tuntea surua siitä, että se hetki vuodesta on taas ohi, ja samalla tyyntä tyytyväisyyttä siitä, että elämän kierto jatkaa kulkuaan.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.