Olli-Pekka Heinonen: Miten on mahdollista?

Venäjän järjetön hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa verkottuneessa maailmassa kaikkeen. Ruoka- ja energiakriisit, ilmastotoimien hidastuminen, inflaation laukkaaminen ja asevarustelun kärjistyminen näkyvät jo. Demokratiat ja autoritaarisesti johdetut valtiot joutuvat ottamaan tilanteeseen kantaa ja valitsemaan puolensa, tavalla tai toisella. Vaikka Suomen lähiympäristössä naamiot on riisuttu, maailman näyttämöllä maskit suojaavat vielä monia roolihahmoja.

Vakiintuneet asetelmat ovat murtuneet, ja uudet odottavat jäsentymistään. Kuka hyötyy palasten ollessa liikkeessä? Varmaan on vain se, että yksittäisistä ihmisistä ja yhteiskunnista kärsivät eniten jo valmiiksi heikommassa asemassa olevat.

Peruskysymyksenä pysyy, miten luoda globaalit pelisäännöt sovittaa yhteen erilaisia intressejä ja ideologioita rauhanomaisesti. Venäläinen näytelmäkirjailija Anton Tsehov esitti kirjoittajakursseilla Krimin niemimaalla (historian ironiaa), että ”jos ensimmäisessä näytöksessä seinällä roikkuu ase, kolmanteen näytökseen mennessä sillä tulee ampua jotakin”. Venäjän vallanpitäjät tuntevat tsehovinsa puhuessaan ydinaseista, ja rakentavat näytelmäänsä sen varaan, yleisönä koko maailma.

Kansakuntien hallitsijat ottavat tapahtumista oppia. Nykyiset ydinasevaltiot näkevät miten ensimmäinen uhkaaja saa muut polvilleen ja vielä ydinaseettomat haluavat tasoittaa puntit hankkimalla oman arsenaalin. Aikaisemmat kauhun tasapainon peliteoriat muuttuvat kun pelaajien määrä kasvaa. Atomipommi on kuin laatikossa piileskellyt ja nyt sieltä ponnahtanut vieteriukko.

Miten on mahdollista, että Venäjän ja Ukrainaa tukevien maiden kansalaisten enemmistö näkevät todellisuuden niin eri tavalla? Moni saattaa muistaa kuva-arvoituksen, millaisen naisen näkee monitulkintaisessa kuvassa. Toisille kuvasta piirtyy nuori nainen ja toisille vanha nainen. Kun kuvasta löytää jomman kumman piirteet ja kun tulkinta on vakiintunut, sitä on enää hyvin vaikea vaihtaa tai jättää huomiotta.

Propaganda ja tieteen vastaiset käsitykset eivät muutu inttämällä niitä vastaan. Jos kaikki oman yhteisön viestit kertovat maapallon olevan litteä, vastaväite pyöreydestä ei elä. Tarvitaan omaehtoinen toisenlainen kokemus, jotta voi myöntää olleensa väärässä. Litteään maapalloon uskovan kanssa kannattaa lähteä kulkemaan ja etsimään, mistä se maailman reuna tulee vastaan.

Venäjällä rikoslaki määrittää tulkinnan vaihtoehdot, jotka ovat vankila tai viranomaisten totuus. Kun kaikki viestintä, erityisesti Venäjällä tärkeä televisio, on vuosia pönkittänyt yhtä totuutta, siitä poikkeavat näkemykset näyttäytyvät häiriönä ja harhana. Ryhmään kuulumisen paine viimeistelee vaikutuksen. Illuusio on valmis.

Avoimessa ihmisoikeuksia ja sopimusjärjestelmää kunnioittavassa demokratiassa Venäjän sota näyttäytyy pahan hyökkäykseltä hyvää vastaan. Eettinen asetelma piirtyy selkeänä. Siinäkin on vaaransa. Jos ihmiset voisi jakaa hyviin ja pahoihin, maailma olisi selkeämpi. Sama pätee kansakuntiin. Se on turha toivo.

Jos huomaa harmistuvansa median kyseenalaistaessa joitain ukrainalaisten toimia, hälytyskellojen on syytä soida. Demokratiassa median tehtävä on välittää maailman tapahtumat niin kuin ne ovat. Se pitää meidät eettisinä olentoina ja estää luisumasta tilaan jossa menetämme pyrkimyksen totuudellisuuteen. On varottava saamasta samaa yksisilmäisyyden tartuntaa, josta Venäjää arvostelemme.

Hyvän ja pahan jako menee sydämemme sisällä. Hyvä journalismi näkee vivahteet ja uskaltaa ne kertoa, vaikka mustavalkoisten tarinoiden tenho myisi paremmin. Moraalin vaalijat ovat arvokkaampia kuin sen vartijat. Kriittinen ajattelu, utelias mieli ja medialukutaito eivät ole koskaan olleet niin tärkeitä kansalaistaitoja kuin tänään.