Maailman demokratioissa on syksyn edistyessä tultu kolisten alas Maslowin tarvehierarkian portaita. Itsensä toteuttamisen tarpeet ovat saaneet väistyä peruskysymyksiin siitä, miten pysyä lämpimänä talven pakkasilla ja mistä löytää kohtuuhintaista ruokaa.
Korona-ajan yhteisöllisten traumojen käsittelyyn ei ole ollut aikaa, kun uudet uhat täyttävät ihmisten mielet.Historiankirjoituksen sivuja syntyy silmiemme edessä pikakirjoittajan vauhdilla. Moni olisi valmis jo antamaan kirjoittajalle lomaa.
Mitä tämä kaikki merkitsee, miten se muuttaa käsitystämme todellisuudesta? Millaiseen maailmaan olemme siirtymässä?
Aikaa ja perspektiiviä olennaisten kysymysten pohtimiseen ei jää uusien käänteiden viedessä jo mukanaan.Tekee tiukkaa pelkästään ehtiä lukemaan uutisia tapahtumien vyörystä. Suoritamme yhteistä faktojen tarkistuksen tenttiä, aidolla materiaalilla. Salaliittoteoreetikot jäävät seinäkukkasiksi kun avoimesti julkaistut tapahtumat ovat riittävän pöyristyttäviä.
Näyttää siltä, että meillä ihmiskuntana ei ole keinoja ratkaista sitä jamaa, johon olemme juuttuneet. Diplomatian työkalupakki on laitettu lukkoon, ja avain heitetty katuojaan. YK-järjestelmän uudistamisen tarpeeseen havahtui Paavikin uudessa kirjassaan, usko järjestelmään on koetuksella. Kestävän kehityksen tavoitteet ovat karkaamassa kauas tulevaisuuteen, kun energiasta on tehty keskeinen valtataistelun väline ja ydinase asetettu ihmiskunnan ohimolle.
Lyhyellä aikavälillä häviäjiin kuuluvat luottamus hyvään, moninaisuuden arvostaminen, keskinäisriippuvuuden voimaan uskominen, talouden globalisaatio ja maailmanlaajuiset tuotantoketjut. Voittajan tittelistä kilvoittelevat kansallisuuksiin perustuvat stereotypiat, raja-aitojen rakentajat, omavaraisuuden kannattajat ja perinteisen aseteollisuuden lisäksi innovatiiviset ideat mitä kaikkea voi käyttää aseena toisia vastaan.
Pitkän aikavälin voittajia ja häviäjiä en lähde veikkaamaan, mutta tiedän, että panoksena on ihmisen selviäminen lajina. Ja se ratkaistaan valintana pelataanko päättyvää vai jatkuvaa peliä. Tällä hetkellä maailma pelaa päättyvää peliä. Kaikki haluavat voittaa, mutta päättyvän pelin luonteen mukaisesti voittoon tarvitaan häviäjät. Kyynerpäät terävinä tähdätään voiton valokeilan hetkeen, jolloin häviäjät katoavat varjoihin.
Taloudessa kustannuksia on ulkoistettu luonnon kannettavaksi niin että rajat ovat tulleet vastaan. Kilvoittelu ja osavoitot on vieneet asioita eteenpäin, samalla kuitenkin haavoittaen kokonaisuutta. Nyt kokonaisuuden selviäminen on pelissä.
Kilpailu ajaa tekemään kyseenalaisia ratkaisuja jotta joku toinen ei ehdi ensin. Tähän epäluulon logiikkaan Venäjän toimet nojaavat. Toisen kukistamiseen tähtäävän pelin lopputulokset kylvetään ympäriinsä epäoikeudenmukaisuuden, alistamisen ja petetyksi tulemisen syvälle sieluihin koteloituina siemeninä uusien päättyvien pelien alkuina.
Siirtyminen päättymättömään peliin edellyttää uutta pelikirjaa. James P. Carse kuvaa kirjassaan ”Finite and Infinite Games” pelejä, joiden tarkoitus on niiden jatkuminen ikuisesti. Päättymättömän pelin tavoite on kaikkien pelaajien jatkaminen pelissä mahdollisimman pitkään, mukaan lukien tulevat sukupolvet ja kaikki eläväinen. Pelaajat ovat oivaltaneet, että kokonaisuus on arvokkaampi kuin osavoitto. Ei ketään vastaan, vaan kaikkien puolesta.
Siinä todellisuudessa hölmöjä eivät ole ne jotka ovat valmiita tekemään parhaansa kokonaisuuden hyväksi, vaan ne jotka sanovat että ei tehdä enempää kun muutkaan eivät tee.
Meidän jokaisen on hyvä pysähtyä miettimään, pelaammeko omassa elämässä jotakuta vastaan vai kaikkien puolesta? Matka keittiön pöydän äärestä YKn turvallisuusneuvoston suljetun istuntopöydän ääreen ei ole niin pitkä kuin ehkä kuvittelemme. Tai lauantaisaunan lauteilta eduskunnan kyselytunnin ministeriaition lauteille. Samanlaisia ihmisiä istuu kaikissa paikoissa.
Tunteineen, ennakkoluuloineen, unelmineen, epävarmoina, vajavaisina. Tekemässä valintoja, jotka ratkaisevat kaiken. Jos meillä ei ole kykyä keskinäiseen kunnioitukseen, nähdä toisten tarvitsevuus ja kantaa vastuuta vuorovaikutuksen laadusta, elämästä tulee kaikille ikävää. Yhteiskuntien sisällä ja välillä nämä ominaisuudet on kiteytetty sopimuksiin, joiden noudattaminen mahdollistaa rauhanomaisen rinnakkaiselon.
Suurin opetus käynnissä olevassa myllerryksessä lienee se, minkä Martin Luther King Jr. 50 vuotta sitten puki sanoiksi: ”Missä tahansa tapahtuva epäoikeudenmukaisuus on uhka oikeudenmukaisuudelle kaikkialla. Me olemme kaikki kiinni vuorovaikutuksen vastaansanomattomassa verkostossa, kiedottuna kohtalon yhteiseen asuun. Kaikki mikä vaikuttaa suoranaisesti yhteen, vaikuttaa epäsuorasti kaikkiin.”
Aisti maailman kauneus ja elämän ainutlaatuisuus. Kuvittele mielessäsi lapsenlapsenlapsesi vanhempansa sylissä. Sen jälkeen globaalit uhat eivät ole yhdentekeviä. Eivätkä muiden käsissä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.