Olli-Pekka Heinonen: Vauvasta vaariin

Olen saanut todistaa uuden ihmisen syntymän. On uskomatonta nähdä vauvan avuttomuus ja samalla jatkuva vimma tehdä tuttavuutta itsensä ja ympäristönsä kanssa. Koko elämän aihiot jo olemassa ennen ensimmäistäkään omaa askelta. Geenien ja ympäristön yhteispeli on vihelletty käyntiin.

Olen sattumalta myös törmännyt työelämästä tuttuihin ihmisiin, jotka ovat sittemmin eläköityneet. Satunnaisista kohtaamisista on jäänyt mieleen tunne heidän nuortumisestaan. Silmissä on näkynyt pilke ja oivallus, ja läsnäolo on ollut käsin kosketeltavaa. Tapaamisten aito vuorovaikutus on tuntunut hyvältä.

Mitä meille tapahtuu siinä välissä, kun lapsen ja eläkeläisen aitous, vuorovaikutus, oppimisen ja oivalluksen halu näyttävät himmenevän ja haalistuvan? Kyse täytyy olla syvällisistä asenteista suhtautua elämään, koska ne vaikuttavat niin vahvasti ja laajalti. Voisiko takana olla tapamme suhtautua aikaan ja paikkaan?

Olemme luoneet sosiaaliset normit, joiden mukaan kiireisenä oleminen on tapa osoittaa oma merkityksellisyys. Mitä kuuluu -kysymykseen ei pidä liian pitkään jakaa kesälomamuistoja, vaan pikaisesti livautettu ”vähän turhan kiirettä on” varmistaa omanarvontunnon. Joutilaisuus nähdään pahaksi ja vie pidemmällä aikavälillä turmioon.

Huolimatta kaikista teknologian elämää ja ajankäyttöä helpottavista lupauksista, OECD-maissa vapaa-aika on laskussa, joten kiireestä mainitessa ei tarvitse turvautua valkoiseen valheeseen.

Kiirettä pitää -elämä on varmasti hyvin tuottavaa ja tehokkuutta synnyttävää. Ihmeellistä kyllä, niin meillä Suomessa kuin monissa OECD-maissa, tuottavuuden kasvu on hidastunut, jopa samaa jalkaa kiireen lisääntymisen myötä. Ajanpuute tappaa hyvinvointia.

Ajan lisäksi tapamme olla tilassa köyhdyttää elämäämme. Viimeistään työelämään siirryttäessä muutamme asumaan henkiseen laatikkoon, itsepetoksen saattelemina. Meillä on kaksoisstandardit, sanomme yhtä ja toimimme toisin. Tässäkin asiassa löydän yhden syyllisen peiliin katsomalla.

Me ylistämme luovaa ajattelua ja toimimme standardikokoisissa laatikoissa. Innovoimme uutta työelämää ja asetamme tulostavoitteeksi pidettyjen kokousten määrän. Tiedämme että onnellisuus on pitkälti läheisissä ihmissuhteissa ja mittaamme kaiken arvon rahassa. Haluamme suuria innovaatioita ja tieteen läpimurtoja, ja kanavoimme rahoitusriskejä välttääksemme resurssit hankkeille, joiden tulokset tiedetään jo etukäteen. Vannomme henkisen kasvun varaan ja vaadimme että lapsille annetaan koulussa numerot asteikolla 4-10. Olemme osiin purkamisen ja mittarin lukemien lumoissa kuin juuri ensimmäisen moponsa saanut teini.

Sosiologi ja pelisuunnittelija Joe Edelman kuvaa ilmiötä suppilona, joka on luotu jotta kaikki toimivat samalla tavalla, saman tavoitteen hyväksi. Kyse ei ole pelkästään työelämästä, vaan pelisuunnittelijana Edelman tuntee mallin hakukoneista, fyysisten ja digitaalisten kauppapaikkojen designista ja sosiaalisen median algoritmeista. Menemme halukkaasti sisälle digitaalisen kuluttajatodellisuuden tehtaaseen, ja liitymme suppilossa kulkevien yksilöllisten massakuluttajien jonoon.

Koska olet viimeksi ollut ilman kiirettä ja tavoitetta tilassa, joka ei tavoittele mitään, jossa ei ole hyödyn tai lopputuloksen rajaavaa karsinaa? Tilanteessa, jota ei halua kiihdyttää tai nopeuttaa, koska maaliin tai tavoitteeseen pääseminen ei ole olennaista.

Luonnossa viihtyvät tietävät mistä puhun. Samoin ne, jotka osaavat nauttia pitkistä yhteisistä ruokapöydän ympärillä käydyistä keskusteluista. Ja kirjaston taikapiirin löytäneet.

Näihinkin paratiiseihin käärme on luikerrellut. Luonnosta tuleekin suppilo riittävän askelmäärän saavuttamiseen, ruokailusta tavoite sallitun kalorimäärän saavuttamiseen oikeanlaisen dieetin avulla ja yhteisestä illallisesta sosiaalisen pääoman luomista tarkoitukseen sopivien ihmisten kanssa. Älkää luovuttako näitä hetkiä mittaamisen alttarille.

Kulttuurimme tapa suhtautua aikaan ja paikkaan ei muutu itsestään. Avointa maastoa ja avaruutta on raivattava, jotta uutta voi kehkeytyä ja pääsemme luomaan vahvempaa ja aidompaa yhteyttä itseemme ja toisiimme. Sellaista maailmaa haluan olla luomassa uudelle tulokkaalle.