Olli-Pekka Heinonen: Yhtä kaikki

Planeettamme kyllä säilyy, mutta sen ihmiselämälle suotuisat olosuhteet lakkaavat olemasta suotuisia. Miksi emme toimi toisin, jos näemme että olemme matkalla kohti lajimme tuhoa?

Opiskelen ranskaa. Työni puolestani oppimista koskeva sanasto on tärkeää. Koska kieli on paitsi kommunikaation väline myös ilmaus maailmankuvasta, sanaparin ”apprendre” (oppia) ja ”comprendre” (ymmärtää) tausta on alkanut kiinnostaa. Ensin mainittu polveutuu käsitteestä ottaa kiinni, tarttua ja jälkimmäinen käsitteestä tuoda yhteen, yhdistää kokonaisuuteen.

Nämä verbit kuvaavat ihmisen perustapoja suhtautua maailmaan. Me ensin otamme kiinni ja sitten yhdistämme kokonaisuuteen, ymmärrämme.

Tarvitsemme kyvyn keskittyä yksityiskohtiin, havaita meille arvokasta kaiken muun keskellä ja napata siitä kiinni. Ilman tätä taitoa ruoan hankinta ja saalistus ei olisi ollut mahdollista. Samalla tavalla on tarvittu kykyä hahmottaa kokonaisuus ja nähdä koko horisontti, jotta ei tule itse syödyksi kun hankkii syötävää.

Tätä tanssia elämämme on ensimmäisten solujen erikoistumisesta ja kytkeytymisestä elintoimintojen kokonaisuuteen. Jakautua ja integroitua. Keskittyä ja yleistää. Kategorisoida ja nähdä kaiken keskinäisriippuvuus. Nähdä puu ja nähdä metsä.

Nämä perusasenteet voi havaita myös kulttuurin kehityksessä. Alkuperäiskansat ottivat maailman sellaisena kuin sen kokivat. Yksilö ei ollut keskiössä, vaan esihistorialliset löydöt kertovat maailman virrasta. Elannoksi he hyödynsivät luonnon anteja, metsästäen, kalastaen, keräillen, ja vähitellen maata viljellen. Saaliit olivat lahjoja, joista kannatti olla kiitollinen.

Aikojen saatossa vahvistui ajatus kiinni tarttumisesta ja maailman muokkaamisesta ihmiselle sopivaksi. Syntyi keinoja muokata maata viljeltäväksi ja tehdä luonnon raaka-aineista uusia työkaluja ihmisen elinolosuhteiden parantamiseksi.

Tätä polkua olemme kulkeneet kiihtyvää vauhtia. Lähestyttäessä nykyaikaa maailman hyväksyminen sellaisena kuin se on, jäi taka-ajalle. Ihmisen usko muokata maailma ja ympäristö juuri sellaiseksi kuin oma tarve vaatii, valtasi alaa. Ihminen nosti itsensä kaiken yläpuolelle.

Maailma olikin nyt muovailuvahaa. Ajatus kokonaisuuden, eri elämän elementtien yhteenkuulumisesta, vuorovaikutuksesta ja keskinäisriippuvuudesta unohtui muokkaamisen yksityiskohtien tiimellykseen. Kytkimme itsemme irti muista, luonnosta, kaikesta siitä mikä oli aikaisemmin ollut itseämme suurempaa. Ihmisen kontrolli, hallinta ja valta olivat huipussaan.

Otimme kiinni entistä hanakammin ymmärtämättä kokonaisuutta. Teimme ihmiskuntana tekoja, joita kukaan yksittäinen ihminen ei haluaisi nähdä syntyvän.

Minun elinaikanani ihmisten lukumäärä on kasvanut 3,2 miljardista 8,0 miljardiin. 96 % maailman nisäkkäistä on ihmisiä tai ihmisten karjaa. Linnuista 70 % on kanoja tai muuta siipikarjaa, 30 % villilintuja.

Näin saavuimme planeettamme säilymisen äärirajoille. Tai planeettamme kyllä säilyy, mutta sen ihmiselämälle suotuisat olosuhteet lakkaavat olemasta suotuisia. Miksi emme toimi toisin, jos näemme että olemme matkalla kohti lajimme tuhoa?

Kun keskitymme saalistamaan unohdamme katsoa koko horisonttia. Meidän pitäisi nähdä ekosysteemi joka suojelee meitä. Se ei ole olemassa meitä varten, vaan meistä riippumatta. Pitäisi nöyrtyä tunnustamaan, että luonto suojelee meitä. Emme ymmärrä esimerkiksi ilmaston kompleksia ekosysteemiä. Sitäkin yritämme jakaa osiin, hallita, ymmärtämättä että se on elävä systeemi joka muuntuu jatkuvasti, entistä enemmän ihmisen valintojen takia.

Muinaisten kansojen toimia on turha romantisoida, mutta niitä ei saa myöskään väheksyä alkeellisina. Heillä oli ja on kymmenien tuhansien vuosien aikana kiteytynyt ymmärrys miten elää sopusoinnussa luonnon kanssa tietyillä seuduilla. Tuo vaihe kattaa 99 % ihmissuvun olemassaolon ajasta. Aikamme haaste on ymmärtää viisaudet edeltäneiden aikojen kerrostumista ja integroida ne yhteen uuden aikakauden aineksiksi. Emme elä muutoksen aikakautta, vaan aikakauden muutosta. Se ei ole muutaman vuoden asia, vaan vuosikymmenien ja -satojen kehitys. On kiire varmistaa, että meillä on tuo aika käytettävissä.

Flow-tilassa ihminen ei erottele itseään muista, vaan on yhtä ympäristönsä kanssa. Se tuntuu hyvältä ja siksi sitä tavoittelemme. Minä, sinä, puu, kännykkä, kerrostalo ovat meidän mielemme tuottamia kategorisointeja. Tietysti ne ovat olemassa, mutta samalla ne ovat yhtä ja samaa prosessia. Olemme luoneet kategorisoinnin saadaksemme tolkkua, kyetäksemme selviytymään. Se on arvokasta. Emme saa kuitenkaan menettää sitä mikä on yhtä virtaavaa prosessia, koska sekin on arvokasta.

Me ihmiset emme ole tässä pesäpallopelissä voittamattomia, haavoittumattomia tai kuolemattomia. Muulla maailmalla on aina viimeinen sisävuoro.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut