
Vihdoinkin näyttää siltä, että kesäiset lämpötilat tekevät tuloaan. Lopukevään kylmät tuulet väistyvät ja lämpötilakin näyttäisi nousevan lähelle 20 astetta.
Kesällä puuhastellaan niin ulkona kuin sisälläkin. Reissataan ja nautitaan valoisista öistä. Ihmiset aktivoituvat auringon valosta aivan erityisellä tavalla.
Aktiivisuus voi tuoda mukanaan myös onnettomuuksia.
Verivalmisteita tarvitaankin potilaiden hoitoon myös lomakaudella.
Loppukeväällä ja kesällä verenluovutuspisteiden ovet käyvät normaalia harvemmin, kun ihmisten mielissä siintävät juhlakausi ja lomat.
Potilaat tarvitsevat kuitenkin verivalmisteita tasaisesti joka kuukausi. Siksi on tärkeää, että joka arkipäivä noin 800 verenluovuttajaa ojentaa kätensä.
Verivalmisteet ovat välttämättömiä esimerkiksi onnettomuuksien uhrien, keskoslasten ja synnyttävien äitien sekä syöpä- ja leikkauspotilaiden hoidossa ympäri vuoden. Nämä asiat eivät jää kesäksi lomalle, joten verta tarvitaan normaaliin tapaan.
Verenluovutus ei ole sidottu kotipaikkakuntaan. Luovuttamassa voi käydä vaikkapa lomareissulla tai mökkipaikkakunnalla.
Tänä kesänä luovuttajia houkutellaan paikalle varsin yllättävällä tuotteella, oluella. Normaalitarjoilujen lisäksi luovuttajia hellitään kesäaikana alkoholittomalla Pisara-oluella.
Olut on osa Veripalvelun 75-vuotisjuhlavuoden näkyvyyttä.
Koskapa verenluovuttajista on pulaa, oluen toivotaan tuovan paikalle kesämielellä olevia luovuttajia yhdessä vaikkapa ystävän kanssa.
Luovutusolut on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan valmistamaa alkoholitonta Kukko-lageria, joka on puettu verenluovuttajille tutuksi Pisara-hahmoksi. Luovutusolut-tölkkejä on tarjolla jopa neljää erilaista designia.
Alkoholiton olut toimii Veripalvelun mukaan hyvänä verenluovutuksen palautusjuomana. Sekä verenluovutusta ennen että sen jälkeen kannattaa huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Nesteytystä ei kuitenkaan tule suorittaa alkoholia sisältävillä juomilla.