Maailma on täynnä riistoa ja kurjuutta, sen huomaa mennessään kotimaamme ulkopuolelle. Orjuus, joka on ollut menneinä aikoina tavanomaista, ei ole kadonnut. Se on vain muuttanut muotoaan.
Tätä taustaa vasten olemme Suomessa erityisasemassa. Mutta katsotaanpa orjuuden tunnusmerkkejä: Jatkuvaa työtä aamusta iltaan, jopa yötä myöten. Minimaallinen korvaus, jota ilman syytä on pienennetty jatkuvasti vedoten rahapulaan siellä tai täällä. Työtä tehdään muiden hyväksi, tässä tapauksessa valtion avuksi, jotta tietyt henkilöt saavat nauttia hyvistä eduista ja mukavuudesta.
Orjuutta ei muuta se, että työ voi olla vapaaehtoista johtuen rakkaudesta ja hoivaamisen tarpeesta, joka varsinkin monelle naiselle on luonteenomaista. Eikä se, että aikaisempina vuosisatoina tätä työtä tehtiin automaattisesti ilman mitään korvausta. Nyt aika on kuitenkin toinen, kaikesta työstä pitäisi maksaa palkka. Vai tehdäänkö paluuta entisaikojen köyhäinhoitolaitokseen tässä vauraassa yhteiskunnassa?
Puhutaan hyvinvointivaltiosta, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Ja sitähän julistavat hyvinvointialueiden lähettämät tiedotukset ja niiden antama julkisuuskuva. Suuri osa on kuitenkin vain silmänlumetta. Totuus ja tulkinta on jopa räikeässä ristiriidassa lupausten kanssa.
Tulee mieleen aikanaan suositussa elokuvassa Tuulen viemää sanottu lausahdus: ”Köyhiltä on helpompi ja mukavampi riistää”. Tässä tapauksessa alistetuilta, joilla ei ole mahdollisuutta vaikkapa lakkoilla, koska he ovat vastuussa ihmishengistä eikä esimerkiksi teollisuustuotannosta.
Niinpä omaishoitajat nielevät kaiken ja yhteiskunta säästää lukemattomia miljoonia heidän kustannuksellaan. Sen voi kuka tahansa todeta, jos perehtyy asiaan. Sen tietävät myös antaumukselliset sosiaalityöntekijät, jotka voivat hekin vain alistua. Onko turha kysyä, miksi näin? Ja mitä voi tehdä, ennen kuin hoitotilanne leviää käsiin? Sekin maksaa.
Monien puolesta,
Leena Niemi