Omistajaohjaus leikkaa valtion tuloja

Omistajaohjaus on viikon sana valtionyhtiöissä. Postialan lakko päättyi nopeasti, kun omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) lupasi Posti- ja logistiikka-alan unionin puheenjohtajalle, ettei työntekijöitä siirretä työehtosopimuksesta toiseen.

Paatero lähetti tiistaina myös toisen tiukan viestin Postille: johdon palkkoja on leikattava.

Yhtälö onkin miltei mahdoton perustella, kun tulospalkkiot nostavat toimitusjohtajan vuosipalkan lähelle miljoonaa euroa – ja samaan aikaan työntekijöille puuhataan kymmenien prosenttien palkan alennuksia.

Postin työehtoneuvottelut jatkuvat, mutta Paateron linjauksen – joka sai laajaa tukea eduskunnassa – jälkeen on selvää, ettei Posti voi käyttää niin kovia säästökeinoja kuin aikoi.

Johdon palkkioiden kohtuullistaminen ei yhtiön tuloksessa juuri näy, mutta työilmapiirin ja työnantajakuvan kannalta sillä on varmasti merkitystä.

Valtion kassassa ”postigate” tulee näkymään. Posti tuskin voi jakaa osinkoina omistajalleen eli valtiolle 40 miljoonaa euroa niin kuin yhtiö viime vuonna teki.

Valtion tuotto pienenee myös Veikkauksessa.

Torstaina ministeri Paatero ja Veikkauksen hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ilmoittivat 3 000 peliautomaatin vähentämisestä ja markkinointibudjetin supistamisesta kolmanneksella. Lisäksi tunnistautumisvaatimuksia tiukennetaan.

Kallasvuo piti selvänä, että toimenpiteet pienentävät Veikkauksen markkinaosuutta. Se tarkoittaisi ulkomaisten netissä toimivien pelifirmojen aseman vahvistumista myös Suomessa.

Selvää on, että siinä tapauksessa myös Veikkauksen yleishyödyllisille yhteisöille jakama tuki pienenee lähivuosina tuntuvasti.

Veikkauksen tuotto on ollut yli miljardi euroa vuodessa.

Jättipotista sosiaali- ja terveysjärjestöt saavat 33 prosenttia, kulttuuri ja taide 23 prosenttia ja liikunta 14 prosenttia. Rahaa saavat myös muun muassa tiede, nuorisotyö ja veteraanit.

”Postin lisäksi valtion tuotto pienenee myös Veikkauksessa.”