Onko maallemuutto vain toiveajattelua?

Koronan on ennustettu innostavan maallemuuttoon. Halutaan raitista ilmaa, väljyyttä, halutaan pois ahtaasti rakennetuista kaupungeista.

Aluekehityksen asiantuntija Timo Aro tuo keskusteluun arjen realismia tunteiden ja toiveiden sijaan.

Hän suhtautuu kriittisesti suurten kaupunkien muuttotappioon ja maaseudun isoon vetovoimaan.

Edes koronaepidemia ei pitkän päälle tule pysäyttämään väestön keskittymistä.

Muuttoliike maalta kaupunkiin on tilastojen mukaan hidastunut kevään ja kesän aikana.

Tästä ei kuitenkaan voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Kesätöiden puuttuminen, lomautukset ja irtisanomiset ovat pitäneet ihmiset kotona ja tulevaisuuden suunnitelmat on laitettu jäihin.

Toisaalta etätöiden lisääntyminen toi väen kaupungeista kotiseudulleen tai mökeilleen.

Eri asia on, muuttuuko olotila pysyväksi vai palataanko entiseen tilanteen normalisoiduttua.

Aro ennustaa muuton kaupunkeihin tovin hidastumisen jälkeen jopa kiihtyvän, kun kriisi on selätetty.

Näin kävi sekä 1990-luvun laman että 2008–2009 finanssikriisin jälkeen.

Toisaalta nyt tekniikka suo paremmat mahdollisuudet tehdä töitä myös muualla kuin varsinaisessa työpisteessä.

Yhteen vakituiseen asuinpaikkaan sitoutunut elämäntapa ja työn tekemisen tapa tulevat joka tapauksessa muuttumaan.

Koronaepidemian aikana opittiin monipaikkaisuuteen, tekemään työtä kotona tai vapaa-ajan asunnolla tai missä tahansa, missä yhteydet toimivat.

Täytyy kuitenkin muistaa, että iso osa työstä tehdään jatkossakin työpaikoilla.

Puhutaan taas Nurmijärvi-ilmiöstä eli kehyskunnat imevät väkeä sopivan välimatkan päässä olevasta kaupungista.

Nykytilanteen voittajia voisivat olla kaupunkien läheiset paikkakunnat.

Todellinen maaseutu saa pitää rauhansa tulevaisuudessakin. Digiloikasta huolimatta pitkien etäisyyksien ja harventuvien palveluiden maaseutu on jatkossakin väestökisan häviäjä.