Koska olet viimeksi kokenut elämän ihmeellisyyden ylitsevuotavan tunteen? Kun kohtaat, ehkä yllättäen, suurta, koko maailmankaikkeuden yhteen liittävää, hämmentävääkin. Omat murheet kutistuvat mitättömiksi ja olet yhtä maailman ihmeellisyyden kanssa. Kokemukseen haluaisi jäädä kylpemään, säilyttää sen antaman ymmärryksen ja pyhyyden itsessään.
Tähtitaivas nuotiolla, meren ulappa, lapset leikkimässä, pakahduttava taide-elämys, kevään ensimmäinen leskenlehti. Syntyy ymmärrys, että olet jonkin sellaisen äärellä, jota ei voi ymmärtää, ja helpottava tietoisuus, että ei tarvitsekaan ymmärtää.
Ihmettelyä pidetään filosofian, tieteen ja taiteen synnyttäjänä ja innoittajana. Ihmettely edeltää tiedettä. Tiede ei kykene tyhjentävästi avaamaan elämän ja ihmisenä olemisen ihmeellisyyttä. Ihmeellisyyden kokemus on syvästi henkilökohtainen ja ainutlaatuinen. Saman asian kertominen sanoin tai objektiivisesti luonnontieteen termein jää pahasti vajaaksi.
Jacques-Yves Cousteaun Merten salaisuuden ja David Attenboroughin Elämä planeetallamme saivat televisiosarjoina aikoinaan huiman suosion. Kumpikin on ansiokas luonnontieteen tuntija, mutta erityistä on heidän kykynsä välittää ihmettelyn kokemuksensa aitona katsojien jaettavaksi.
Jotkin paikat ja tapahtumat ovat omiaan synnyttämään ihmeen kokemuksia, mutta yhtä olennaista on kokijan valmius kohdata elämän ihmeellisyys. Koronan matkustusrajoitusten aikana olen eniten jäänyt kaipaamaan tuota ihmettelyn ja ihastelun tunnetilaa. Katso tuota rustiikkia vanhaa rakennusta, mikä taideteos! Näitkö nuo linnut, uskomattoman upeita! En ole ikinä nähnyt noin kaunista kukkameren värittämää niittyä!
Paikallisten silmin kyseessä voivat olla purkutuomion alainen, naapurien valituksen kohteena oleva heitteille jätetty autiotalo, harakkapariskunta ja voikukkien riivaama kesantopelto. Ja niiden innoittamana heiltä tuskin irtoaa haukotustakaan.
Voimme itse vaikuttaa siihen, millä asenteella maailmaa katsomme. Arvostamme uteliaisuutta uuden oppimisen ja kehittymisen asenteena. Uteliaisuus on kohdistettua kiinnostusta, kaivamista sieltä mistä odottaa löytävänsä aarteen.
Ihmettely on eri asia kuin uteliaisuus. Se on sydämen, mielen ja tahdon avaamista, itsensä sivuun laittamista jonkin suuremman edessä. Samalla altistamme itsemme perimmäisten kysymysten, pyhän äärelle. Hyötyä korostavassa ajassamme ihmettely on aliarvostettu mielentila.
Ihme löytyy ihmettelemällä. Ihmettelevä mieli on altis elämän ihmeille. Joskus ihmettelyä pidetään lapsellisena, ja juuri siihen sisällämme olevaan lapseen kaipaamme yhteyttä.
Jos sisäinen puheemme hakee jatkuvaa kontrollia, miten pitää käyttäytyä, mitä pitää tehdä, minne pitää ehtiä, keskitymme laput silmillä itseemme. Onko elämän tarkoitus kuitenkaan elää sillä perusteella, miten pitää toimia? Olemmeko empaattisia ihmisiä, jos toimimme empaattisesti, koska niin pitää toimia? Olemmeko rakastavia läheisiä rakastamalla läheisiämme sen takia, että niin kuuluu tehdä?
Eivätkö empatia ja rakkaus ole tunteita, jotka ovat ihmisenä olemisen ominaisuuksia? Läsnäoloa ja yhteyttä sisäiseen minuuteemme ja maailmaan.
Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa eettinen velvollisuutemme toisiamme kohtaan on tärkeä kartta, mutta tässäkin tapauksessa kartta on eri asia kuin sen kuvaama maasto.
Jos kuvittelemme kartan olevan koko todellisuus, menetämme kosketuksen maastoon. Jos toimimme eettisesti vain sen takia että niin pitää toimia, unohdamme lopulta perusteen miksi pitää toimia eettisesti. Rakkaus on ihmisyyteen synnyttämistä. Rakastava katse tekee kohteestaan ihmisen.
Ihmettelyn kyvyssä on kyse samasta asiasta. Se on kokemuksellinen yhteys elämän ihmeellisyyteen, ilman erillistä tarkkailijaa ja tarkkailtavaa kohdetta. Samalla voimme muuttua muutoksen mukana, elämän kiertokulussa. Kunpa osaisi antaa elämässään tilaa ihmettelylle joka päivä, eikä vaan ulkomaan matkoilla, kun sellaiset joskus taas ovat mahdollisia.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.