Orpo julisti jo syksyllä kaatavansa hallituksen

Tuskin politiikan suurkuluttajiltakaan ovat unohtaneet, että kokoomusjohtaja Petteri Orpo julisti jo viime syksynä Porin puoluekokouspuheessaan kaatavansa Sanna Marinin (sd) hallituksen. Orpon julistuksesta käynnistyi Marinin hallituksen julkinen kaatojahti.

Koronaviruksella onkin politikoitu oikein kunnolla, vaikka Suomi on tähän mennessä selviytynyt koronan kurimuksesta muita Euroopan maita vähemmin vaurioin.

Orpon kaatokimppaan on yhtynyt myös perussuomalaisten johtaja Jussi Halla-aho. Hän on hallituksen kaatotoiveensa asettanut keskustaan ja jo kuntavaaleihin.

Huhtikuusta kesäkuulle siirretyn kuntavaalin tulos ei nykyhallitusta kaada, mutta sillä voi olla siihen vaikutuksensa.

Jos jokin hallituspuolueista katsoo saaneensa niin huonon tuloksen, ettei kannata enää hallituksessa jatkaa.

Tähän uskoen Halla-aho on vaalikampanjassaan iskenyt kyntensä juuri keskustaan, jolle persujohtaja on povannut heikkoa kuntavaalitulosta ja hallituksesta lähtöä.

Naisten johtama hallitus on siis myrkkyä myös Halla-aholle.

Keskustajohtaja Anneli Saarikko on jo vihjaillut jättävänsä hallituksen, muttei kuntavaalituloksen takia. Vihjailu liittyy hallituksen kevään kehysriiheen, josta Saarikko yrittää ”lypsää” puoluettaan tyydyttävän tuloksen.

Mikäli ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin poliittisten intohimojen takia ajauduttaisiin, se kyllä kertoisi siitä, että Suomessa politiikka on pahasti rikki aikana, jolloin vaarallinen koronavirus velloo yhä niin meillä kuin muuallakin.

Hallituksen kaatamisesta huolimatta koronavirus jäisi yhä keskuuteemme.

Pentti Välimaa