Uuden hallituksen neuvottelut näyttäisivät menevän niin, että hallituksen muodostaja kokoomuksen Petteri Orpo vie niitä ja perussuomalaisten johtaja Riikka Purra sekä ruotsalaisen kansanpuolueen johtaja Anna-Maja Henriksson enää vain vikisevät.
Sen sijaan neuvotteluihin osallistuvat neljäslenkki, kristillisdemokraattien Sari Essayah ei edes vikise, koska hänellä ei ollut hallitusneuvotteluissa mitään kynnyskysymyksiä. Essayah ottaisi vain ministerisalkkuja vastaan niin paljon kuin niitä puolueelle annetaan.
Hallitusmuodostaja Petteri Orpo tuli viikonvaihteessa veroasiansa kanssa julkisuuteen sanomalla, että hän pitää edelleen kiinni tuloveron, eli palkkaveron alentamisesta.
Sen sijaan Purra on aiemmin sanonut vastustavansa palkkaveron alentamista velkarahalla. Hänen mielestään veroja voitaisiin alentaa vasta, kun julkinen talous on kestävällä pohjalla.
Itse hallitusneuvottelussa ei Orpon esittämästä veroalesta ole vielä keskusteltu. Purrakaan ei tuoreeltaan ole Orpon veroavaukseen puuttunut.
Olisiko tämäkin merkki siitä, että hallitus halutaan saada vaikeista asioista huolimatta kasaan?
Pentti Välimaa