Outoa vääntöä yritysten yhteiskuntavastuusta

Mikäli yritys perustetaan osakeyhtiönä, niin osakeyhtiölaki ja erityisesti lain henki edellyttää muutamien perusasioiden toteutumista. Ensimmäinen perusasia koskee yhtiöjärjestykseen merkittyä toimialamääritystä ja etenkin siinä määriteltyä toiminnan tarkoitusta. Oikein ja johdonmukaisessa muodossa kirjoitettuna se kertoo ketä ja mitä tarkoitusta varten yritys on perustettu ja antaa ymmärryksen siitä lisäarvosta, jonka puitteissa yrityksen ajatellaan pärjäävän markkinoilla.

Muistan kun opiskeluaikoinani 1970-luvun loppupuolella kävin läpi sen aikaisen Posti- ja Lennätinlaitoksen asiakirjoja, niin vastaan tuli kirjaus minkä takia kyseinen apparaatti oli pistetty pystyyn. Hieman tiivistettynä muistinvarainen kirjaus kuului seuraavalla tavalla: ”laitoksen tarkoitus on edistää posti- ja lennätintoimintaa siten, että kaikilla suomalaisilla, varallisuusasemaan katsomatta on mahdollisuus saada käyttöönsä puhelinlaitteita ja -palveluja, jotka mahdollistavat sujuvan yhteydenpidon kaikkien suomalaisten välillä”.

Edellä mainitun ”mission” toteutumista valtiovalta tuki sillä tavalla, että esimerkiksi puhelinlinjoja rakennettiin runsaasti saaristoon ja muihinkin harvaanasutuille alueille. Muistan kun Björkön perukoille rakennettiin puhelinyhteys, jossa puhelinkaapelit vietiin ensin meritse sekä sitten muutaman saaren läpi ilmakaapelina perille saakka. Nelihenkinen työkunta askaroi tämän kimpussa vajaan viikon verran. Olin muuten itse mukana asennushommissa. Asiakkaalle liittymän hinta oli 800 markkaa ja jo silloin ajattelin, että hintalappu ei millään muodoin kattanut kustannuksia, vaan liittymän todellinen hinta täytyi yhteiskunnalle olla vähintään kaksikymmenkertainen.

Siihen aikaan Posti- ja lennätinlaitoksen toimintalogiikka oli kuitenkin hyvin ymmärrettävissä. Suljetussa taloudessa yhteiskunnan oli poliittisin päätöksin mahdollisuus allokoida rahaa tällaiseen toimintaan, jonka taustalla oli vahvat sosiaaliset perusteet. Laitos ei väittänytkään, että sen toiminnan tarkoitus olisi silloin ollut vaatimus järjestää ”kilpailukykyisiä viestintäpalveluja” kaikille Suomen kansalaisille.

Mikäli taas toiminnan tarkoitukseksi olisi ”yhtiöjärjestyksessä” kirjattu menestyminen markkinaehtoisesti viestintäbisneksessä, niin tällöin kirjaus olisi pitänyt muuttaa ratkaisevalla tavalla. Lienee selvää, että lennätinlaitoksen aiempi missio olisi ollut liiketoiminnallisesti mahdoton yhtälö toteuttaa: sen aikainen lennätinlaitos ei olisi todennäköisesti mistään saanut pääomia tai lainaa bisneksen pyörittämiseen, koska mitään järjellistä ansaintalogiikkaa ei olisi ollut mahdollista löytää.

Tarkasti ottaen yhtiöjärjestykseen merkattu toiminnan tarkoitus kertoo minkä takia yhtiö on olemassa ja miten tällainen tahtotila asettuu suhteessa osakeyhtiölakiin. Lain mukaan yhtiön hallitus ja toimitusjohtajan toimivalta on sidottu ensisijaisesti yhtiöjärjestyksessä ilmenevään toimialaan ja toiminnan tarkoitukseen (ks. OYL 6:27.1 ja 6:28.2). Osakeyhtiön keskeisenä lähtökohtana on osakkeenomistajakeskeisyys eli lähtökohtaisesti yrityksen pitää aina pyrkiä tuottamaan voittoa osakkeenomistajille. Yleinen periaate on siis siinä, että ne, jotka laittavat rahansa likoon eli ottavat liiketoimintariskin kannettavakseen, nauttivat myös toiminnan hedelmistä. Näitä asioita yrityksen hallituksen ja toimitusjohtajan pitää aina ja poikkeuksetta tavoitella ellei yhtiöjärjestyksessä ole muuta sovittu.

Kysymys ”voiton tuottamisesta” muodostaa toki sitten jo visaisemman kysymyksen. Kannattaa nimittäin myös huomata, että yhtiön johdolla ei ole mitään automaattista ja yksipuolista velvollisuutta maksimoida osakkeen omistajille jakokelpoisia varoja lyhyellä aikavälillä. Mikäli yrityksen osakkeenomistajat, sen hallitus ja toimitusjohtaja tekevät lain säätämässä järjestyksessä päätöksen investoinneista tai muista kehittämishankkeista, niin kyseisen päätöksen ei voida ajatella olevan ristiriidassa periaatteelle ja tarkoitukselle ”tuottaa voittoa” osakkeenomistajille. Osakeyhtiölain henkeä ajatellen viime aikojen keskustelu yritysten yhteiskuntavastuusta kuulostaa näin varsin oudolta. Avoimessa markkinataloudessa toimivalle osakeyhtiölle ei voida erikseen määrätä mitään veroluonteisia menoja ja maksuja, joilla katettaisiin yhteiskunnan muita kustannuksia. Yritystoimintaa säätelevien lakien mukaan yhteiskunnalle maksettavat verothan realisoituvat normaalijärjestyksessä silloin kun yritys tuottaa taloudellista voittoa.

Silloin oleellista on se, että avoimessa markkinataloudessa yritystoiminnan läpinäkyvyys tulee olla sillä tasolla, että jokainen kansalainen kykenee jollain tarkkuudella arvioimaan yrityksen liiketoiminnan eettistä ja moraalista puolta. Tällöin yrityslainsäädännön tulisi luonnollisesti rakentua siten, että se pyrkii ja jopa pakottaa yrityksiä avaamaan kaikkia sellaisia yritystoiminnan pimeitä puolia, joiden avulla nämä asiat tulevat esiin. Periaatteena: annetaan markkinoiden ja viime kädessä asiakkaiden päättää onko yrityksen ”yhteiskuntavastuu” toteutunut.

On kiinnostavaa huomata, että Nalle Wahlroosin vanavedessä isot voittoa tekevät yritykset ovat olleet tässä suhteessa avoimia ja läpeensä rehellisiä: ne eivät ole väittäneetkään muuta kuin sitä, että ovat olemassa vain rahan tekemisen vuoksi. Näin liiketoiminnan tarkoitus on samalla toteutunut pilkulleen yhtiöjärjestyksessä esitetyllä tavalla. Ja ovat myös menestyneet hyvin kun voimavaroja ei ole hukattu keskinäiseen nahisteluun yrityksen sisällä.

Suuren ongelman yrityskentässä muodostavat erilaiset valtiolliset tai kunnan omistamat yhtiöt, joiden yhtiöjärjestyksiin kirjaamat liiketoimintatarkoitukset muistuttavat pikemminkin toivomuskaivo -tyyppistä hyvien aikomusten listaa. Vaikka tavoitteet sinänsä olisivat hyviä ja arvostettuja, niin yritystoiminnallisesti ne muodostavat kuolleen kirjaimen ja yrityksen hallitukselle ja toimitusjohtajalle lähes mahdottoman tehtävän suoriutua. Fiksu toimitusjohtaja jättää tehtävän, kuten Postinkin tapaus osoittaa.

Useiden organisaatiotutkimusten mukaan maailmalla ovat selviytyneet parhaiten ne yritykset, joiden perustoimintatehtävä on määritelty mahdollisimman yksiselitteisesti ja etenkin ontologisessa mielessä johdonmukaisella tavalla. Vastaavasti historia on täynnä surkeita tapauksia, joissa sinänsä hyvä liike- ja toimintaidea on hukkunut jonnekin ja voimavarat ovat huvenneet keskinäisten kiistojen selvittelyyn. Esimerkkejä tällaisista surkeista liiketoiminnan määrityksistä löytyy Suomessa runsaan mitoin: useat julkisen terveyden huollon organisaatiot, koulut ja oppilaitokset sekä yksilöidymmin Veikkaus Oy ja Suomen postilaitos sekavine hallinto- ja johtamiskuvioineen. Sivullisen silmin katsottuna myös Porin kaupunki on ollut tällainen eri intressiryhmien temmellyskenttä, jossa psyykkinen energia näyttää kuluneen muuhun kuin kunnan perustehtävän hoitamiseen. Kunnan teollinen pohja on rapautunut pikku hiljaa ja kaupunki on ollut jo pitkään muuttotappiokunta. En ihmettele - kaupungin ilme, hallinto ja johtamissotkut eivät juuri houkuta muuttamaan alueelle.

On nähtävissä, että viime vuosikymmenten aikana päättäjät etenkin kuntasektorilla ovat tehneet suurta vahinkoa sekä suomalaiselle elinkeinotoiminnalle että myös omille organisaatioilleen ulkoistamalla tehtäviään ja ”yhtiöittämällä” ne yksisilmäisesti omiksi liiketoiminnoiksi.

Kysymys ei ole millään muotoa ideologinen, vaan ongelma juontaa puhtaasti huonosti ymmärretystä osakeyhtiölain tulkinnasta. Yritystä ja etenkin osakeyhtiötä perustettaessa tulisi siis olla äärimmäisen tarkka siitä miten ”liiketoiminnan tarkoitus” on kirjattu. Huonosti ja väljästi määriteltynä tämä on sitten johtanut yleensä suureen kaaokseen ja alisuorittamiseen yrityksen palvelutuotannossa. Paradoksaalisesti tällainen tilanne on hyvän saneeraajan toimesta johtanut näennäistehokkuuden kasvamiseen, mutta todellisuudessa kokonaistuottavuuden laskemiseen merkittävästi. Näin on käynyt havaintojeni mukaan useissa ammatillisissa oppilaitoksissa eri puolella Suomea – näin myös Satakunnan alueella.

Osakeyhtiölain mukaan yrityksen liiketoimintatarkoitus voidaan myös sopia niin, että sen tarkoitus ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Mutta mikäli molemmat tarkoitusperiaatteet kirjataan huolimattomasti yhtiöjärjestykseen, niin seurauksena on aina mitä todennäköisemmin itku ja hampaiden kiristys. Yksityisellä sektorilla yritys voi mennä konkurssiin ja lopettaa toimintansa, mutta julkisella sektorilla puuhastelua voidaan jatkaa vaikka hamaan tappiin saakka. Tässä yhteydessä kannattaa korostaa, että toki myös julkiset organisaatiot voivat toimia yrityksinä ja ne voidaan perustaa osakeyhtiöiksi, mutta tämä edellyttää osakeyhtiölain hengen tuntemista sekä muutamien markkinoinnin perusteorioiden ymmärtämistä. Tätä ymmärtämystä näyttää löytyvän tunnetusti erittäin vähän. Luokaton keskustelu yritysvastuusta kun paljastaa juuri tämän tosiasian. Sama asia näkyy surkeana omistajaohjauksena, jonka laskua me kaikki nyt maksamme yhteisestä pussistamme lakon johdosta.

Jouni Suominen

Rauma