Paljon vartijaksi

Otsikko on niitä raamattulähtöisiä sanontoja, taitaa olla Matteuksen 25. luvusta, joissa on kyse rahasta. Kolme palvelijaa saa hoitaakseen rahasumman, ja palattuaan isäntä vaatii tilitystä. Kaksi on toiminut taitavasti ja tuottanut haltuunsa saamillaan summilla mitä isäntä on odottanut ja oletettavasti määrännyt tekemään. Kolmas palvelija ei ole uskaltautunut mihinkään, vaan piilottanut saamansa niin, että hän palauttaa sen sellaisenaan. Mitään ei ole tapahtunut, mikään ei ole muuttunut.

Satakunnan hyvinvointialueen vuosiraha on noin miljardi euroa. Sillä maksetaan noin kymmenentuhannen työntekijän palkat ja kaikki muut terveyden- ja sairaanhoidon, hoivatyön sekä pelastusvalmiuden kulut.

Se miljardi siirtyy kuntien päätösvallasta aluehallinnon hoidettavaksi. Aluevaltuusto ja sen nimittämä aluehallitus on oleva se palvelija, joka isännän, satakuntalaisten, rahoja käyttää. Sijoittaa siihen, mitä niitten on määrä tuottaa: terveyttä ja turvallisuutta, varmuutta kansalaisten hyvään elämään.

Vaaleissa nimitetään palvelijat.

Tuomo Grundström

erityisopettaja, aluevaaliehdokas (vas), Rauma