Suomen terveyden- ja sairaanhoito on kriisissä. Kansan riveissä näyttää siltä, että meillä on liian vähän lääkäreitä ja hoitajia.
Suomen sairaanhoito on kriisissä myös toisella tapaa. Yleisesti ajatellaan, että Suomessa on maailman paras hoito. Kun sairastut vakavasti, pääset nopeasti tutkimuksiin, leikkauksiin ja hoitoihin. Kuitenkin on liian paljon tapauksia, joissa jokin on mennyt pieleen.
Ajatellaan, että Suomi on sairaanhoidossa maailman kärkimaita ja että meillä on kaikki uusin teknologia, osaaminen ja lääkkeet käytössä. Sairaanhoidon ammattilaiset hakevat sitä tarvittaessa myös Suomen ulkopuolelta. Potilaita lähetetään julkiselta puolelta ulkomaille hoitoihin, joita Suomessa ei ole saatavissa.
Tämä koskee kuitenkin vain sellaisia hoitoja, jotka on jo hyvin pitkälle tutkittu. Jotkut hoitomuodot saattavat tulla Suomessa hyväksytyiksi vasta 5–10 vuotta niiden käyttöönoton jälkeen. Niissä ulkomaille hoitoon hakeutuva potilas joutuu maksamaan kulut itse.
Joitakin vuosia sitten julkisuudessa oli esillä tapaus, jossa 27-vuo-tias syöpää sairastava mies siirrettiin Helsingissä suoraan palliatiiviseen hoitoon, koska mitään ei ollut tehtävissä.
Hän löysi samaa sairautta sairastavien ryhmän, jossa vinkattiin Saksassa käytössä olevasta hoidosta ja saksalaisesta lääkäristä. Hän lähetti kuvat Saksaan, sai vastauksen että lääkäri uskoo voivansa auttaa ja he lähtivät sinne. Hän kävi Saksassa hoidoissa ja leikkauksessa ja tällä hetkellä hän on seurannassa ja voi hyvin. Ainakin toistaiseksi syöpä on poissa.
Suomen yhteiskunta on jälleen saanut yhden työtä tekevän veronmaksajan takaisin. Tosin hän maksoi omilla ja lahjoitusrahoilla elämästään noin 150 000 euroa. Mitä tekee sellainen potilas, jolla ei ole mahdollisuutta etsiä tietoa netistä tai maksaa jopa yli 100 000 euroa elämästään? Erityisen huolestuttavaa asiasta tekee sen, että kyse voi olla hyvinkin nuoresta henkilöstä.
”Kivun hoito on Suomessa sanottu olevan huippuluokkaa. Näin varmasti on, jos murrat kätesi ja tarvitset särkylääkettä. Kun kyse on kroonisesta kivusta, asia on toisin.”
Nuorten sairauksien hoitoon pitäisi erityisesti panostaa. Yksi sairas-eläkkeelle nuorena päätynyt henkilö maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa, puhumattakaan henkilön itsensä ja läheisten inhimillisestä kärsimyksestä.
Mikäli ulkomailla on tarjolla hoitoa mutta sitä ei ole Suomessa hyväksytty, hän joutuu hakeutumaan hoitoon itse. 100 000–200 000 euron hoito menee omaisten ja hyväsydämisten ihmisten maksettavaksi.
Yhteiskunta pesee kätensä, jos nuori ei ole kuolemanvaarassa. Joskus silloinkin.
Kivun hoito on Suomessa sanottu olevan huippuluokkaa. Näin varmasti on, jos murrat kätesi ja tarvitset särkylääkettä. Kun kyse on kroonisesta kivusta, asia on toisin. Suomessa on liian paljon ihmisiä, jotka ovat kivun vuoksi sairaseläkkeellä.
Jos kivun syy tai alkuperä ei ole selvillä, eri poliklinikoiden välinen pallottelu on hurjaa. Käydään jopa viidellä eri poliklinikalla ja jokaisessa sanotaan, että meidän puolesta asia on kunnossa. Potilas saattaa kuitenkin olla hyvin sairas ja jopa vuodehoitokunnossa.
Perusterveydenhuollossa ”yhden luukuun periaatteen” suuntaan ollaan nähtävästi menossa Satakunnan hyvinvointialueella, mutta toimiiko se myös erikoissairaanhoidossa kun Satakunnasta mennään esimerkiksi Tyksiin?
Toivon, että hyvinvointialueella asia otetaan vakavasti ja yhden luukun periaatetta noudatetaan.
Resurssit on ehdottomasti saatava kuntoon, jotta potilaalla on yksi kontakti; yksi hoitaja, yksi hoitava lääkäri. Tällä hetkellä heillä ei ole ketään joka tietäisi henkilön kokonaistilanteen.
Facebookin vakavasti sairaiden keskustelupalstalla kirjoitettiin ulkomailla annettavasta hoidosta.
Tähän kommentoi eräs henkilö ”Eikö Suomessa olekaan saatavilla kaikki mahdollinen hoito?” Ei ole.
Maria HollménNuoren kipukroonikon äiti, Eurajoki