Pallo poksahtaa, osa 4

Ihminen on omasta mielestään luomakunnan kruunu ja valtias. Hän on tuhonnut ainutlaatuisen elinympäristönsä, joka on tukahtumassa saasteisiin.

Silmin havaittavat roskat ovat kuitenkin vain pieni osa saasteesta, joka vääjäämättä ja yhä kiihtyvällä vauhdilla pilaa elämän mahdollisuudet.

Merissä lilluvista roskapyörteistä irtoavia mikromuoveja nielevät eläimet ja myös me. Maalla autojen renkaista irtoaa jatkuvasti muovihiukkasia, joten sähköauto ei ole ympäristöteko.

Sähköauto myös saastuttaa esimerkiksi kaivettaessa akkumineraaleja maapallon nopeasti hupenevasta raaka-ainevarastosta.

Ekoteko olisi pysähtyä, kävellä, pyöräillä, soutaa tai ajaa junalla, jos nyt on pakko liikkua kauas näinä etäyhteyksien aikana. Eivätkä viestiyhteydetkään ole luonnolle ilmaisia.

Clean techistä huolimatta nykytalouden toiminnasta jää luontoon tuhoava jälki. Se estää näkemästä suurempaa kuvaa: miten kaikki tuttu ja turvallinen on nopeasti hajoamassa.

Poliitikot ja taloutta johtavat julistavat kestävää kehitystä, vastuullisuutta, tasa-arvoa, solidaarisuutta, hyvinvointivaltiota ja parempaa tulevaisuutta. Kaiken takana on kuitenkin rahastus, oma etu ja suosio tai oman puolueen vaalimenestys.

Luonnon etu on toissijainen eikä sanoista seuraa tekoja. Myös ihmisoikeudet johtavat harhaan. Raaka totuus on, että liika ymmärtämys vieraita kohtaan lisää tuhoa kaikkialla. Puheet jäävätkin vain sanahelinäksi historian roskatynnyrissä, kuten tämäkin kirjoitussarja.

Joskus pelkään ja uskon Pentti Linkolan tavoin, että kaikki on jo menetetty.

Presidenttimme kirjoitti kauniisti itsenäisyyspäivänä vaatien yhteistoimintaa, ja lopuksi ihaili henkilökohtaista vapautta. Vastuusta ei kirjoituksessa ollut sanaakaan. Viime ajoilta on kuitenkin esimerkkejä henkilökohtaisesta vapaudesta, jossa ei piitata kanssaihmisistä tai luonnosta. Osa on joutunut tuomiolle.

Leena Niemi