Pekka Haavisto ennakkosuosikki presidentiksi

Vihreiden Pekka Haavisto on mielipidekyselyjen ennakkosuosikki presidentinvaaleihin nyt, kun Sauli Niinistö ei saa enää asettua ehdolle.
Vihreiden Pekka Haavisto on mielipidekyselyjen ennakkosuosikki presidentinvaaleihin nyt, kun Sauli Niinistö ei saa enää asettua ehdolle. Kuva: Mauri Ratilainen

Kolmas kerta toden sanoo? Vihreiden Pekka Haavisto on saanut kyselyissä eniten kannatusta Suomen seuraavaksi presidentiksi.

Haavisto on ollut ehdolla kahdesti. Kummallakin kerralla hän oli toiseksi suosituin.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Haaviston taakse syntyi jonkinlainen kansanliike. Haavisto sai toiseksi eniten kannatusta ensimmäisellä kierroksella. Toisella Sauli Niinistön taakse meni 63 prosenttia äänestäjistä.

Vuonna 2018 kärkikaksikko oli sama, mutta sillä erotuksella, että Niinistö sai 63 prosenttia äänistä jo ensimmäisellä kierroksella.

Verkalleen vauhtiin pääsevässä presidenttikisassa Niinistö ei ole enää Haaviston tiellä. Suomessa presidentin toimikaudet on rajattu kahteen peräkkäiseen.

Maaseudun Tulevaisuuden tilaamassa kyselyssä Haavisto oli selvä ykkönen. Häntä äänestäisi ensimmäisellä kierroksella 23 prosenttia vastaajista.

Olli Rehn (kesk.), Mika Aaltola (kok?), Jussi Halla-aho (ps.) ja Alexander Stubb (kok.) sijoittuivat jälleen seuraaviksi.

Vaalit järjestetään tammikuussa 2024. Toistaiseksi ehdokkaaksi on julistettu vasta Liike nytin Harry Harkimo.

Kyselyiden tuloksilla on silti merkitystä. Niillä on vaikutusta julkiseen keskusteluun ja henkilöbrändien rakentumiseen.

Puolueissa tuloksia analysoidaan, kun puntaroidaan, kuka kannattaisi ehdolle asettaa.

Vastaavasti potentiaaliset ehdokkaat miettivät samaa.

Esimerkiksi demarit toivovat Jutta Urpilaisen lähtevän kisaan. MT:n gallupissa Urpilaista kannatti vain pari prosenttia vastaajista. Lukua ei yksi yhteen voi rinnastaa vaalituloksiin, mutta osviittaa lähtötasosta se antaa.

Eduskuntavaalit voittaneen kokoomuksen tilanne on mielenkiintoinen. Kärkinimenä on mainittu Stubb, mutta paljon mediassa Ulkopoliittisen instituutin johtajaa Aaltolaa on kosiskeltu puolueeseen.

Valitsijayhdistyksen ehdokkaana, ilman puolueorganisaation tukea, on hyvin vaikea päästä presidentiksi Suomessa.