Perinteinen kolmikko keikkuu kärjessä

Kuva: Juha Sinisalo

Otsikko ei tällä kertaa viittaa eduskuntavaaleihin, vaikka niin voisi äkkiseltään luullakin.

Korkeakoulujen tämän kevään yhteishaku päättyi torstaina. Turun yliopisto kertoi jo heti perjantaina, että se on kevään toisessa yhteishaussa Suomen toiseksi suosituin korkeakoulu hakijamäärällä laskettuna. Turun yliopistoon hakemuksen jätti yhteensä 29 466 hakijaa.

Kokonaishakijamäärässä ykkössijan vei tänä vuonna Helsingin yliopisto 30 417 hakijallaan ja kolmanneksi suosituin korkeakoulu oli Tampereen yliopisto 28 954 hakijallaan.

Tulevan syksyn aloituspaikat jaetaan vielä vanhan pisteytysmallin mukaan, jonka on katsottu jopa suosivan matemaattisesti lahjakkaita hakijoita.

Monimutkainen todistusvalintamalli on kuitenkin tarkoitus laittaa uusiksi keväällä 2026.

Edellisen kerran pisteytysmalli uusittiin vuonna 2020. Se on kuitenkin saanut osakseen kovaa arvostelua. Esimerkiksi Lukiolaisten liitto on ollut huolissaan matematiikan arvosanojen korostuneesta merkityksestä, vaikka hakukohde olisi juuri mikä.

Esimerkiksi äidinkieltä opiskelemaan pyrkineen todistuksessa matematiikan arvosanalla on voinut ollut enemmän painoarvoa kuin äidinkielen.

Nykyään korkeakouluopintoihin on kaksi pääasiallista väylää: todistusvalinta ja valintakoe. Todistusvalinnalla eli ylioppilastutkintotodistuksen arvosanojen perusteella valitaan yli puolet uusista opiskelijoista. Valintakokeiden kautta opiskelupaikan sai viime vuonna reilu kolmannes kaikista opintonsa aloittaneista.

Toki täytyy muistaa myös se, että kaikilla aloilla ei ole todistusvalintaa ollenkaan. Sitten on myös aloja, joissa todistusvalintaa käytetään ensimmäisessä vaiheessa, mutta toisessa vaiheessa on soveltuvuuskoe. Näin on esimerkiksi opettajankoulutukseen haettaessa.

Monella nuorella ja vähän vanhemmallakin on edelleen se käsitys, että yliopistoon valitaan vain niitä henkilöitä, joilla on todistuksessa pitkä rivi älliä. Tilastot kuitenkin kertovat, että viime vuonna yliopistoissa opiskelunsa aloittaneista 67 prosenttia ei ollut kirjoittanut yhtään ällää. Uusien opiskelijoiden arvosanojen keskiarvo ylioppilastodistuksessa oli M.