Kokoomusjohtoisen hallituksen pääministeri Petteri Orpo toivoi Ylen ykkösaamussa ammattiyhdistysliikkeeltä malttia tilanteessa, kun hallitus heikentää palkansaajien etuja ja heidän edunvalvontajärjestönsä toimintaedellytyksiä.
Tämä tilanne on aiemmasta niin poikkeava, että tuskin Orpon vetoomus uppoaa ay-kenttään.
Työmarkkinoilla on päästy aina sopimalla osapuolia tyydyttäviin tuloksiin. Työmarkkinaosapuolten keskinäinen sopimustoiminta alkoi jo 1940-luvun alussa niin kutsutulla tammikuun kihlauksella. Silloisen sosiaaliministeri K.A. Fagerholmin (sd) myötävaikutuksella työnantajajärjestö hyväksyi työtekijätjärjestön tasavertaiseksi sopimuskumppanikseen.
Sopimuskumppanuudella haluttiin myös sisällissodan jälkeen kahtia jakaantunutta kansaa yhdistää toisen maailmansodan uhan edellä.
Mutta nyt vuosikymmenien jälkeen työmarkkinoiden sopimistilanne näyttää taas mahdottomalta. Orpon hallitus löi työmarkkinauudistuksensa palkansaajajärjestöjen eteen vain tiedoksi. Siitä ei siis neuvotella. Hallitus uhkaa viedä työnantajapuolen kiittelemän työmarkkinauudistuksensa sellaisenaan maaliin.
Hallituspuolueiden kokoomuksen, perussuomalaisten ja ruotsalaisen kansanpuolueen sekä kristillisdemokraattien sopimaa työmarkkinauudistusta tukee myös oppositiossa istuva Suomen keskusta.
Uudistus sisältämä paikallinen sopiminen tulisi nyt koskemaan työnantajajärjestöihin kuulumattomia yrityksiä, joista nykyiset liittojen työehto- ja luottamusmiesjärjestelmät poistetaan.
Kyse on siis ideologisesta toimesta, jolla ammattiyhdistysliikkeen toimintaedellytykset työpaikoilta mitätöidään. Siinä rytäkässä työntekijät menettävät työehtojensa valvonnan lisäksi liiton tarjoaman oikeusturvansa.
Nykyisetkin työehtosopimukset tarjoavat rajattomat mahdollisuudet sopia asioista työpaikoilla. Työntekijöiden mukaan sitä mahdollisuutta kuitenkin käytetään hyvin säästeliäästi hyödyksi.
Tästäkin on voitu päätellä, että työpaikoille haetaan nyisen tilalle uutta mallia, jota nyt Orpon hallitusohjelma tarjoaa toteutettavaksi.
Paikallista sopimusmallia on puolusteltu silläkin, että se lisää työllisyyttä. Tähän perään on kyselty, miten se voi lisätä työllisyyttä ilman työntekijöiden palkka- ja työehtojen heikentämättä.
Pentti Välimaa