Pidetään nuoret kouluissa ja liikkumassa

Ovathan nämä luvut hurjia. THL:n tilastoihin kirjattiin viikonlopun aikana Suomessa yli 23 000 uutta koronatartuntaa. Raumalle niistä osui 166, Poriin 323 ja Turkuun 963.

Mahdollisesti lähiaikoina uutisoidaan vielä suuremmista tartuntamääristä.

Onneksi parempiakin lukuja on tarjolla. Yli 12-vuotiaista suomalaisista 84 prosenttia on saanut kaksi koronarokotusta ja 30 prosenttia kolme.

Raumalla rokotuksiin saatiin vauhtia niin, että kolmospiikin kattavuus on jo melkein 40 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä.

Samaan aikaan rokotteiden kehitystyö jatkuu. Lääkeyhtiö Biontechin johtajat kertoivat ruotsalaislehdelle, että omikronia vastaan suunnattu rokote voi olla valmis jo maaliskuussa.

Erinomainen uutinen on, että nyt käytössä olevat koronarokotteet näyttävät purevan melko hyvin myös omikronmuunnokseen.

Omikron tarttuu herkästi, mikä näkyy nopeasti nousevissa tartuntaluvuissa. Positiivista on, ettei sairaalahoidon tarve enää nouse lainkaan yhtä jyrkästi.

Maanantain tiedon mukaan Suomessa sairaalahoidossa oli 620 ihmistä, joista 60 on tehohoidossa – ja suurin osa näistä on rokottamattomia.

Hallituksen koronanyrkki iski viime perjantaina pöytään kovia suosituksia. Nyrkki haluaisi muun muassa sulkea sisätilat myös lasten ja nuorten harrastustoiminnalta.

Lehtemme alueella mahdollisista uusista koronarajoituksista päättää Lounais-Suomen aluehallintovirasto. Avin viranomaiset tapaavat Varsinais-Suomen koronaryhmän tänään tiistaina ja Satakunnan ryhmän perjantaina. Sairaanhoitopiirit antavat omat lausuntonsa.

Kansallista suositusta etäopetuksesta ei nyrkki sentään antanut, vaikka sosiaali- ja terveysministeriö sellaista hätäpäissään esitti.

Hyvä niin, sillä lapset ja nuoret on syytä pitää normaalissa opetuksessa kouluissa niin pitkään kuin suinkin mahdollista.

Sama pätee harrastuksiin. Niiden jatkumisen terveyshyödyt ovat suuremmat kuin koronahaitat.