Pikkulotta istutti kesällä 1944 perunoita Karjalan Kannaksella venäläisen sotavangin työtoverina

Eela-tyttönen joutui koulussa silmätikuksi tullista tulleena oppilaana. Karjalan murre oli kiusaamisen ydinsyy, joten Eela keksi ratkaisun. Hän päätti olla puhumatta mitään, kunnes pystyy käyttämään paikallista puhetapaa. Neljä kuukautta riitti puhetavan talttumiseen, Eela hyväksyttiin luokkatoveriksi, elämä jatkui sopuisana.

Raumalaisen Eeva-Liisan eli Eelan isä oli merikapteeni, jonka työkentällä, Itämerellä ja Pohjanmerellä, puhaltavat tuulet kertoivat kesällä 1939 levottomia viestejä maailman rauhan epävakaudesta. Kaukana kotoa oleva perheenpää koki voimattomuutta huolehtia itärajan läheisyydessä Koivistolla asuvasta perheestään selkkauksen kohdistuessa myös Suomeen.

Niinpä puolisonsa ohjeitten mukaan pakkasi Helmi-rouva elokuussa 1939 perheensä ja kotinsa muuttokuormaan ja valitsi uudeksi kotipaikakseen Rauman kaupungin. Valinta oli helppo, sillä Rauma oli Helmin neitoiän kaupunki kouluineen ja ensimmäisine työpaikkoineen. Raumalla asui myös Helmin äiti.

Eela-tyttönen joutui koulussa silmätikuksi tullista tulleena oppilaana. Karjalan murre oli kiusaamisen ydinsyy, joten Eela keksi ratkaisun. Hän päätti olla puhumatta mitään, kunnes pystyy käyttämään paikallista puhetapaa. Neljä kuukautta riitti puhetavan talttumiseen, Eela hyväksyttiin luokkatoveriksi, elämä jatkui sopuisana.

Koitti kevät 1944. Koulun lukukauden päättyessä 12-vuotias Eela sai kutsun viettää kesälomansa Koivistolla ja tutustua talvisodan kaltoin kohtelemiin leikkipaikkoihinsa. Eelan 16-vuotias Aila-serkku kertoi sodan runtelemaan ympäristöön kätkeytyvistä vaaroista.

Taloraunioitten peruskivien ja hiiltyneitten hirsien kätköissä oli räjähtämättömiä käsikranaatteja, suutareita. Suutareihin oli periaatteessa kielletty koskemasta, niitten kokoaminen ja toimittaminen asevoimien haltuun oli aikuisten huoli, josta pikkulotat kuulivat sattumalta.

Pärekoriin keräsivät pikkulotat Eela ja Aila löytämiään suutareita, toimittivat ne asevoimien haltuun ja kokivat tehneensä arvokasta työtä tapaturmien estämiseksi, vaikka kiitos toiminnasta sisälsi moitteen luvattomasta riskinotosta.

Muutama Eelan kesälomapäivistä kului entisen kotinsa raunioilla pihaleikkejä muistellen ja Lähteenrannan lähteitten raikasta vettä maistellen.

Kannakselle paluumuuttaneiden, raunioitten keskellä asuvien perheitten oli huolehdittava omasta ravinnon tuottamisestaan. Lehmät, lampaat, siat ja kanat elivät melkein jokaisen perheen pihapiirissä kotiväen hoivaamina. Vaikka oltiin sotatoimialueella, oltiin kuitenkin kotirintamalla, missä vanhukset, naiset ja ja lapset huolehtivat kylvöistä.

Keväinen aika oli viljan ja vihannesten kylvämisen aikaa, perunan ja sipulin istuttamisen aikaa. Kevätpuuhiin saatiin apua paikkakunnan sotavankileireiltä.

Pietarin suunnalta kevättuuli toi levottomia viestejä. Vaikka vankasti uskottiin viestien sanoman olevan huhua, avattiin evakuointikeskus ja varauduttiin noudattamaan Viipurista saatuja toimintaohjeita. Monet lotat olivat saaneet käskyn siirtyä asevoimien avuksi. Pikkulotta Aila sai osakseen lähetin ja toimistoavustajan tehtävät evakuointikeskuksessa.

Varautuminen tulevan talven tarpeisiin ei väistynyt, vaan viljelytoimet suoritettiin suunnitelman mukaan, vaikka vähentyneellä väellä. Terhakka 12-vuotias pikkulotta Eela oli muitten mukana pellolla. Hän oli innokas osallistumaan aikuisten puuhiin ja jopa ylpeä tullessaan hyväksytyksi työhön osallistujaksi.

Istutettiin perunoita. Pari aikuista naista ja Eela suorittivat varsinaisen kylvön venäläisen sotavangin, Petkan, avatessa Polle-orin vetämällä auralla vakoja muhevaan multaan. Sarat tulivat kylvetyksi ennen auringon laskua.

Eela palasi keittiön jakkaralle hyvän aterian ansainneena, vähän väsyneenä, mutta onnellisena saadessaan osallistua aikuisten työhön. Lepohetken leppoisa sävy muuttui kuin salamaniskusta.

Evakuointi kannaksella aloitettava välittömästi, oli äkillinen viesti.

Mitä tehdä? Eela oli vierailemassa, ei asukas. Nopeasti ja heti käskettiin matkatavarat koota ja saattaa vierailija koti-Suomeen. Saattajaksi tyttöselle määrättiin Aila-serkku, jonka paluu evakuointikeskuksen toimiin varmistettiin armeijan litteralla.

Aamuvarhaisella lähtevällä junalla palasi Eela lomamatkaltaan Lähteenrannan Äppää poppaa -kivi matkamuistoksi taskuun talletettuna. Vain viikon lomamatka sodan runtelemille lapsuuden leikkikentille jäi lähtemättömästi Eelan kokemusten aarrearkkuun.

Aikuisena muistojen arkkua selatessaan hän aprikoi, oliko kenties ainoa länsirannikon pikkulotta, joka kesällä 1944 istutti perunoita Karjalan Kannaksen multaan venäläisen sotavangin työtoverina.

Aila Salotarinan pikkulotta Aila

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut