Pitkät miehet kansan suosikkeina: Don Eero ja Mörkö

Ensin Timo Jutila 1995, sitten Mikko Koivu 2011 ja nyt Marko Anttila 2019. Siinä Leijonien mestarikapteenit. Kuva: AOP Peter Schatz

Sunnuntai oli pitkien miesten ilta. Niin europarlamenttivaaleissa kuin jääkiekon MM-loppuottelussa.

Eurovaaleissa eniten kannatusta keräsi demarien 197-senttinen Eero Heinäluoma. Hän sai yli 128 000 ääntä suomalaisilta.
Jääkiekon MM-finaalissa ratkaisijaksi nousi Leijonien 203-senttinen kapteeni Marko Anttila. Hän teki kaksi maalia Kanadan verkkoon.

"Don Eero" Heinäluoma olisi äänikuninkaana tavallaan itseoikeutettu Suomen EU-komissaariksi, jonka käytännössä valitsee suurin eduskuntapuolue. Heinäluoma on myös ehdottoman pätevä vaativaan tehtävään.

Matkassa vain on yksi mutta. Demarien puheenjohtaja Antti Rinne tuli jo ennen eurovaaleja ääneen ajatelleeksi, että nyt olisi naisen vuoro. Siksi Miapetra Kumpula-Natri ja Jutta Urpilainen ovat vahvoilla. Pystyviä päättäjiä hekin, ei siinä mitään.

Suomen EU-komissaarit ovat tähän saakka olleet miehiä: Erkki Liikanen (sd.), Olli Rehn (kesk.) ja nyt Jyrki Katainen (kok.).

"Mörkö" mälläsi Leijonien tärkeimmät maalit Ruotsia, Venäjää ja Kanadaa vastaan MM-kisoissa. Anttila kirjoitti samalla nimensä suomalaiseen (urheilu)historiaan.

Maailmanmestaruus oli Suomelle kolmas, ja kenties kaikkein kovin saavutus.

"Bratislavan pommi" on pomminvarmaa elokuva-ainesta.

Suomelle ei ennakkoon annettu juuri mitään mahdollisuuksia, kun NHL-tähdet eivät päässeet tai halunneet mukaan. Leijonanosa leijonista oli ensikertalaisia tällä tasolla.

Suomella oli lopulta kuitenkin paras Joukkue.

Tämä on tarina, jonka kuulemme tulevina vuosina lukemattomissa eri yhteyksissä ja koulutuksissa.

Suuri suomalainen stoori kasvoi nopeasti legendaarisiin mittoihin. Tasavallan presidentti tviittasi onnittelunsa, kirkko kehotti ihmisiä lähtemään yöllä toreille, Hawk-hävittäjät saattoivat kisajoukkueen kotimaahan ja niin edelleen.