Nyt kun monella suunnalla vertaillaan Suomen sotia ja Ukrainan sankarillista taistelua, tulee mieleen katkera totuus lopputuloksesta.
Joutuuko Ukraina kuitenkin luovuttamaan alueita? Nehän ovat paljolti venäläisiä, toisin kuin täällä aikanaan. Suomi luovutti omankielisiä alueita, ja kansa niiltä joutui evakkoon.
Suomi ei kuitenkaan tuhoutunut samalla tavoin kun Ukrainalle jo nyt on käynyt. Uudessa luonnonkatastrofitilanteessa eivät ehkä toteudu jälleenrakennukseen annettavat avustukset.
Joka tapauksessa paljon korvaamatonta on siellä menetetty lopullisesti, ja tuho jatkuu.
Entä kun sankarillinen presidentti saa yhä enemmän ”rautaa rajalle”, apua maailmanlaajuisesti toisin kuin Suomi aikanaan.
Kaiken uhon ja vihamielisyyden keskellä voi vain odottaa ja katsoa miten käy. Ja toivoa ettei jouduta maailmansotaan ja totaaliseen tuhoon.
Kiina on suuri, ja tuskin se jää länsimaiden puolelle. Ei Eurooppa sen mielestä ole mikään maailmanvalta, vaikka se niin näyttää uskovan. Katse karttaan näyttää todellisia voimasuhteita. Missä ovat ihmismäärät ja suuret luonnonvarat, jotka viime kädessä voivat ratkaista?
Sillä kuultiinhan vihdoin viralliselta taholta totuuksia luontokadon uhasta. Sen ehkäisyyn sitten tarjotaan samaa jargonia, kuin aina.
Eipä kukaan uskalla sanoa suoraan, että uhka olemme me itse: meidän kulutuksemme, huvittelunhalumme, tuhlaavaisuutemme.
” Eipä kukaan uskalla sanoa suoraan, että uhka olemme me itse.”
Sen sijaan tarjotaan muka tehokkaita teknisiä ratkaisuja. Onhan niistä apua lyhyellä tähtäimellä, mutta entä kun katsotaan kauemmaksi?
Raumalla tietysti voi nostaa hattua pyöräilijöille. Mutta samalla suuret bussit köröttelevät yleensä tyhjinä tuoden haittaa ja kuluja. On se kummallista, ettei nykypäivän tekniikka ja logistiikka auta keksimään niille vaihtoehtoja!
Enkä voi olla puuttumatta myös siihen, miten Suomen turvallisuustilanne on heikentynyt. Mutta heikentääkö sitä myös yltiöpäinen suunsoitto itänaapuria kohtaan?
Onko meillä pakko ja varaa herjata ja pilkata kaikin tavoin, auttaako se ylläpitämään rauhaa? Olemme kuitenkin pieni maa ja kansa kaikesta uhostamme huolimatta.
Arvelisin, että suurin osa suomalaisista haluaa elää rauhassa tasaista arkeaan. Eikö siihen pitäisi tyytyä? Puolustaa kaikin tavoin tätä kaunista maata ja sen elämäntapaa ilman että herjataan vahvaa naapuria? Eihän tulevaisuudesta kukaan tiedä varmuudella.
Kyllähän Ukrainaa voi auttaa monin tavoin, ja hyökkäystä voi tuomita, mutta missä on realismi ja taju sodan hirvittävyydestä kansalaisille?
Vasta vähitellen tulee esiin sikäläinen todellisuus juhlavien sankaritarinoiden takaa.
Leena Niemi