Pommilentäjien hauta

Länsi-Suomessa julkaistun vanhalla hautausmaalla olevan venäläisten pommilentäjien haudasta kertovaan artikkeliin (LS 3.10.) liittyen seuraavaa:

Äitini toimi sotien aikana ilmavalvontalottana Rauman vesitornissa. Hän oli 20.2.1940 tähystysvuorossa ja näki suomalaisten hävittäjien ampuvan alas Rihtniemen takaa tulleesta pommilaivueesta kaksi venäläistä konetta saariston yläpuolella. Niistä toisen miehistön haudasta vanhalla hautausmaalla on kyse.

Menneinä vuosikymmeninä äiti useinkin muisteli tuota järkyttävää tapahtuma ja sai minut kiinnostumaan asiasta. Kuusi vuotta sitten kirjoitin Länsi-Suomeen kolumnin, jossa totesin hautamuistomerkissä jatkosodan aikaan sijoitetun lentäjien kuolinpäivän olevan väärän.

Lisäksi epäilin lentäjien olleen liian vanhoja (30–40-vuotiaita) lähetettäväksi pommituslennolle. Lehden ilmestymisen jälkeen eräs harrasteystäväni kertoi saaneensa Rauma-Repolan telakan piirustuskonttorissa 1970-luvun puolessavälissä tehtäväkseen suunnitella lentäjien haudalle tämän kyseisen muistomerkin.

Tekstiohjeet olivat tulleet ulkoapäin. Hän kertoi sen aikaisen telakan venäjänkielen tulkin kertoneen, että neuvostoliittolaiselta laivojen tilaajilta oli tullut ukaasi, että tilaukset saattavat loppua, jos hautaprojekti ei toteudu. Muistomerkki valmistettiin telakalla.

Maaliskuussa minua pyydettiin pitämään sankarihaudoilla talvisodan päättymisen 80-vuotismuistopuhe. Sen osapohjana käytin tuota kolumnini tekstiä. Länsi-Suomi julkaisi puheestani jutun seuraavana päivänä.

Kyseisen artikkelin oli lukenut myös Rauman merihistoriasta kiinnostunut Juha Hyvärinen. Hän oli jo vuosia ihmetellyt hautamuistomerkin tekstiä ja sen vääriä tietoja.

Kadulla tavatessamme Hyvärinen pyysi minulta alkuperäistä kolumniani voidakseen lähettää sen tunnetulle ilmasotatutkija Carl-Fredrik Geustille liitettynä hautamuistomerkistä otettuun valokuvaan.

Saman tien Geustilta oli tullut hyvinkin hämmentävä vastaus. Lentäjät olivatkin Raumalla jatkosodan aikana kuolleita sotavankeja. Jatkoselvittelyssä varmistui, että Rauman vanhalla hautausmaalla, ehkä tässä samassa haudassa, ovat myös Tankkareitten viereen jäälle palavana päätyneen koneen miehet.

Hautamuistomerkin nimien ja kuolinaikojen virheet eivät täysin voi selittyä väärinkäsityksellä, johon kyllä siihenkin on aineksia. Miksi ja miten sotavangeista tuli ”lentäjiä”?

”Hän oli jo vuosia ihmetellyt hauta- muistomerkin tekstiä ja sen vääriä tietoja.”

Matti Pursiheimo