Satakunnan aluehallitus on tehnyt ensimmäisen sosiaalipalveluita koskevan päätöksen. Päätös koski omaishoidon palkkiota. Palkkiota maksetaan koko Satakunnan alueella kriteerit täyttävälle omaishoitajalle.
Omaishoidontuen maksuluokat ja määrä päätettiin Porin mallin mukaan. Mallista tuli siis koko Satakunnan alueen malli. Satakunnan mallissa on viisi maksuluokkaa, jotka perustuvat hoidon vaativuuteen.
Tätä voi pitää hyvänä avauksena Satakunnan tulevalle sosiaalipalveluita koskevalle päätöksenteolle. Tällä yksimielisellä päätöksellä aluehallitus antaa kuvan siitä, kuinka tärkeäksi omaishoito koetaan koko Satakunnan alueella.
Satakunnassa väki ikääntyy ja omaishoito nähdään tärkeänä osana vammaisten ja ikäihmisten hoitoa ja huolenpitoa. Tarvetta läheisyyteen perustuvalle omaishoidolle on, koska maakunnan kunnissa on samaan aikaan tehty päätöksiä laitoshoidon ja tehostetun palveluasumisen vähentämisestä
Satakunnan hyvinvointialueella omaishoitopalkkiot ovat päätöksen mukaan maksuluokittain: 622,81 euroa ensimmäisessä luokassa, 934,22 toisessa luokassa, 1660,84 kolmannessa luokassa, 1245 neljännessä luokassa ja omaishoitoa ennakoivassa luokassa 207,60 euroa. Omaishoitajalle kuuluu myös lakisääteiset 2–3 lomapäivää kuukaudessa.
THL on valmistellut ehdotuksen uudeksi omaishoitoa koskevaksi lainsäädännöksi. Tässä valmistelussa on pyritty määrittelemään omaishoidon sitovuutta ja raskautta nykyistä selkeämmin.
Tavoitteena on, että omaishoidon tuki on nykyistä yhdenmukaisempi riippumatta siitä, kuka omaishoidosta päättää. Hyvä olisi, jos valmistelu etenisi eduskunnan käsittelyyn.
Satakunnan aluehallituksen päätöksiä odottavat monet sosiaali- ja terveyspalveluita koskevat kokonaisuudet kuten asiakasmaksut, ikäihmisten ja vammaisten palvelut, aikuisten sosiaalipalvelut, lastensuojelu jne.
Meidän satakuntalaisten on hyvä muistaa, että valtion myöntämä rahoitus sosiaali- ja terveyspalveluihin on rajallinen. Sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeita tulee jatkossa olemaan enemmän kuin varoja on käytettävissä.
Toivon, että päätöksenteko eri asioissa etenee hyvässä hengessä asiakas edellä. Erimielisyydet ratkaistaan keskustellen kuten tähänkin asti. Aluehallituksen työmäärä päätösten tekemisessä on valtaisa.
Sinikka Alenius
aluehallituksen jäsen (sd.)