Punkki, tuo kesän kutsumaton vieras

Punkit eivät ole pelkästään Etelä-Suomen rannikon riesana, vaan puutiaisaivotulehdusta ja borrelioosia esiintyy myös pohjoisempana ja sisämaassa.
Punkit eivät ole pelkästään Etelä-Suomen rannikon riesana, vaan puutiaisaivotulehdusta ja borrelioosia esiintyy myös pohjoisempana ja sisämaassa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Puutiaisten eli tutummin punkkien levinneisyyden ja esiintyvyyden tutkiminen laajemmalti on hankalaa. Vuosi sitten nettiin luotiin uusi työkalu, Punkkilive.fi -palvelu, jonne kuka tahansa voi ilmoittaa puutiaishavaintonsa tuoreeltaan. Punkkilive onkin hyvä esimerkki suosiotaan kasvattavasta kansalaistutkimuksesta. Siinä tutkijat hyödyntävät väestön omia havaintoja.

Puutiaisten leviämisestä yhä laajemmalle alueelle on puhuttu viime vuosina paljon. Turun yliopiston ja Pfizerin yhteistyössä kehittämä Punkkiliven ideana on kannustaa kaikkia luonnossa liikkuvia raportoimaan omat puutiaishavaintonsa nettipalvelun kautta. Ilmoittaminen tapahtuu helposti heti havaintopaikalla. Punkkimääriä voi tarkastella paikkakuntakohtaisesti.

Samalla kun puutiaiset ovat viime vuosina levinneet yhä laajemmalle alueelle Suomessa, myös borrelioosi- ja TBE-tapausten määrät ovat kasvaneet. Suomessa on todettu viime vuosina noin 60–80 puutiaisen levittämää aivotulehdustapausta. Vuonna 2021 TBE-tapauksia oli jo 151.

Raumalla on tavattu vuosien 2017–2021 aikana yksi TBE-tapaus. Se on ollut ainoa tapaus koko Satakunnan alueella. Varsinais-Suomen puolella tapausmäärät kasvavat jo runsaasti. Esimerkiksi Uudessakaupungissa TBE-tapauksia on saman ajanjakson aikana ollut neljä. Naantalissa tapauksia on ollut kymmenen, mutta Paraisilla jo yli 60.

Puutiaisten leviämisen seurantaan on monta tärkeää syytä. Ihmisten on hyvä olla perillä siitä, missä punkkeja liikkuu ja milloin suojautuminen on erityisen tärkeää. Vanhojen tunnettujen alueiden ohelle on syntynyt joukko uusia riskialueita, joilla ihmiset eivät välttämättä vielä tiedosta riskiä olevan. Esimerkiksi kaupunkien viheralueilta on viime vuosina löydetty elinvoimaisia puutiaispopulaatioita.

Yksi syy puutiaisten leviämiseen saattaa tutkijoiden mukaan olla ilmaston lämpeneminen. On huomattu, että sekä Suomessa että maailmalla puutiaisia tavataan yhä pohjoisemmassa ja toisaalta vakiintuneilla esiintymisalueilla yhä aikaisemmin keväällä ja myöhemmin syksyllä.

Tämä muutos on ollut myös valitettavasti erittäin nopeaa.