Puolustusvoimat vastaa: noudatamme julkisuuslakia, tietopyynnölle oli laitettava hintalappu

Toimittaja Taneli Koponen arvioi kolumnissaan (LS 10.5.) muun muassa, että Puolustusvoimat yrittää suojella itseään ikävältä julkisuudelta laskuttamalla hänen tekemästään tietopyynnöstä.

Koponen teki Lännen Median nimissä Puolustusvoimille 12.3. tietopyynnön, jolle Puolustusvoimien oli laitettava hintalappu sen laajuudesta johtuen. Toisin kuin Koponen kolumnissaan kirjoittaa, Lännen Median tietopyyntö ei koskenut ainoastaan Lemmenjoella järjestettyjä vapaaehtoisia harjoituksia vaan kaikkia Lemmenjoella vuosina 2016-2019 järjestettyjä Puolustusvoimien hallintoyksiköiden tilaisuuksia. ”Kuittien ja erittelyjen” lisäksi Koponen myös pyysi ”ko. tilaisuuksien käskyt tai vastaavat ja tilaisuuksien ohjelman”. Kolumnissa jätettiin myös mainitsematta se, että 12.3. tehdyssä tietopyynnössä oli kaksi osaa ja yhteen niistä Puolustusvoimat on jo vastannut.

Puolustusvoimien toimintaan sovelletaan julkisuuslakia ja noudatamme lain 9 §:ssä säädettyä julkisuusperiaatetta. Lännen Median teki Puolustusvoimille vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen aikana kymmeniä tietopyyntöjä, joihin kaikkiin muihin, paitsi tähän Koposen nyt kolumnissaan esille nostamaan, on vastattu siten, että siitä ei ole aiheutunut kustannuksia pyytäjälle. Esimerkiksi Lemmenjoella 2017 järjestettyihin vapaaehtoisiin harjoituksiin liittyvät maksutositteet on jo aiemmin toimitettu Koposelle hänen pyynnöstään.

Koposen 12.3. tekemän tietopyynnön asiakirjat ja muu materiaali eivät suoraan ole löydettävissä Puolustusvoimien asiakirjarekistereistä niissä käytettävän asiakirjaluokittelun tai asiakirjatunnisteen avulla. Niiden löytämiseksi jouduttaisiin tekemään huomattava määrä ylimääräistä työtä. Julkisuuslain 34 §:ssä säädetään tällaiseen tilanteeseen sovellettavista maksuista. Tarkemmat hinnoitteluperusteet on säädetty puolustusministeriön asetuksessa. Tällaisessa tapauksessa hinnoittelupäätöksen mukainen työtunnin yksikköhinta on vuonna 2019 ollut 55 euroa. Puolustusvoimien tekemän arvion mukaan Koposen tietopyyntö olisi edellyttänyt muun muassa sitä, että manuaalisesti olisi pitänyt käydä läpi arviolta noin 42 000 ostolaskua. Minimissään tämän työn arvioitiin vaativan noin 340 työtuntia.

Puolustusvoimat on kiinteä osa yhteiskuntaa ja sen toiminta kiinnostaa kansalaisia. Kansalaisten palveleminen on meille kunnia-asia. Puolustusvoimat noudattaa toiminnassaan voimassa olevia lakeja ja määräyksiä. Puolustusvoimilla on velvollisuus kansalaisia ja veronmaksajia kohtaan keskittyä laissa määriteltyihin tehtäviinsä, joista tärkein on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tämän ohella vastaamme toki jatkossakin toimittajien meille tekemiin tietopyyntöihin julkisuuslain edellyttämällä tavalla.

Puolustusvoimat ei peittele ikäviä asioita. Päinvastoin. Nyt julkisuudessa olevat Puolustusvoimiin liittyvät oikeudelliset prosessit ovat osaltaan osoitus siitä, että Puolustusvoimissa asioihin tarvittaessa puututaan ja ne selvitetään tehtävästä ja asemasta riippumatta.

Eversti Sami Nurmi

Puolustusvoimien viestintäjohtaja