Puuroa ja velliä Seminaarinmäellä

Kirjoittaja pitää ns. Kulinariumin rakennusta Seminaarinmäen miljööseen istutettuna myrkkyhampaana.
Kirjoittaja pitää ns. Kulinariumin rakennusta Seminaarinmäen miljööseen istutettuna myrkkyhampaana. Kuva: arkisto/Pekka Lehmuskallio

Miten monet sukset olenkaan katkaissut Seminaarinmäellä lapsena. Luminen mäki nykyisen ruokalarakennus Kulinariumin kohdalla oli lähitalojen lasten talvisen riehan ja riemun keskeinen toteutumispaikka. Kesällä puisto Jalmari Kivenheimon istuttamine jalopuineen, kultakala-altaineen ja lemmikki-istutuksineen oli monien leikkien lähes taianomainen ympäristö. Puiston huvimajassa vietti seminaarin väki ainakin vappujuhlia.

Ikäluokkani Rannantalon lapset aloittivat kansakoulun käyntinsä harjoituskoulussa. Koulutie kulki portilta ohi hevostallin ja läpi kaikkina vuodenaikoina kauniin puiston. Ensimmäinen luokkahuone vasemmalla, tukevat kahdenistuttavat pulpetit, kädet ristissä pulpetinkannella oppituntien aikana. Oman opettajamme lisäksi oppitunteja pitivät opettajakokelaat, ”seminaarin jussit”, usein arvovaltaisen raadin arvioitavina. Kouluruoka, enimmäkseen jotain puuroa tai velliä, syötiin alumiinilautasilta.

Ajan myötä vanhojen arvokkaiden rakennusten viereen rakennettiin lisätilaa, urheilukenttä sai nykyaikaisen muodon. Seminaarin jussit vaihtuivat yliopisto-opiskelijoiksi, harjoituskoulu norssiksi. Uusi aika rakennuksineen ilmeni myös Kulinariumissa, joka silmissäni on lähinnä miljööseen istutettu myrkkyhammas.

Mitäpä kansakoululasten puurot ja vellit nykyiseen Seminaarinmäen kaavamuutosehdotukseen rakennushankkeineen kuuluvat? Ei ehkä mitenkään tai sitten kuitenkin. Seminaarinmäen joka kolkka on osa koululaitoksemme ja opettajainkoulutuksen kulttuurista jatkumoa. Se on historiaa ja tulevaisuutta kaikkine pikku tarinoineenkin. Betoni ja asvaltti aseina on helppo murentaa monta arvokasta asiaa.

Anni-Meri Räikkönen