Puutarhat notkuvat herkkuja

Kesä on suomalaisten suosikkiaikaa. Valoisuus tuo vuorokauteen lisäpituuden tuntua, aurinko lämmittää ja meren laineet liplattaa.

Viime päivien poikkeuksellisen lämmin sää on saanut ihmiset siirtymään neljän seinän sisältä ulos aurinkoon, nauttimaan Suomen kauniista ja vehreästä luonnosta.

Myös suomalainen varhaisvihannesvalikoima laajentuu nyt päivittäin. Uusia kasviksia tulee myyntiin niin kauppoihin kuin toreillekin.

Tänä vuonna satoa päästiin korjaamaan hiukan normaalivuotta myöhemmin viileän toukokuun jäljiltä.

Kesäkuun lämpimät yöt ja päivät, sopivat sateet sekä auringonpaiste ovat kuitenkin jouduttaneet niin uuden perunan kuin varhaisvihannestenkin kasvua.

Ensimmäisiä kotimaisia varhaisperunoita ja mansikoita on varmasti jo maisteltukin useassa taloudessa. Porkkanoita ja tomaatteja voi kesäaikaan napata kätevästi nipun mukaan vaikka työpaikan lounastauolle. Kaikki maistuu nyt hyvältä.

Kotimaiset varhaisvihannekset ovatkin maukkaimmillaan juuri alkukesästä. Tyypillistä niille on pehmeät maut, jotka syntyvät lähes yöttömässä yössä.

Kesäruoanlaitto ei voisi olla helpompaa, sillä monen kasviksen käsittelyyn riittää pesu ja puraisu.

Maukkauden lisäksi kesäruoka on yksinkertaista, terveellistä ja usein myös helppoa. Keittiössä ei kesällä ole järkeä viettää tuntikausia, ainakaan joka päivä.

Suomalaisten ruokapöydässä näkyy kesäisin vihannesten lisäksi usein myös kotimaista kalaa.

Kevät ja kesä kuorivat monesta suomalaisesta esiin myös viherpeukalon. Puutarhoissa ja parvekkeilla viljellään kaikkea mahdollista yrteistä perunaan ja kesäkurpitsaan. Satoa odotetaan suurella innolla

Kasvien kasvua ja kehitystä onkin ilo seurata kesäkauden ajan. Suurin nautinto koittaa kuitenkin siitä, kun lautasella vihdoin komeilevat ne oman maan tai parvekkeen perunat, porkkanat tai sipulit. Onnistumisen tunteesta tullut mielihyvä on unohtumaton.

Onhan pelkästään sormien upottaminen muhevaan multaan jo hyvinkin terapeuttinen kokemus.