Pystyvätkö Suomen kunnat suoriutumaan lakisääteisistä tehtävistään?

Vaikka valtio ottaa nyt hallitsemattomasti lisävelkaa, ovat sen virkamiehet ja kansanedustajat budjetoineet ns. omiin laitoksiin (ympäristöhallinto, Valvira, -Evira, ministeriöt ja niiden laitokset …) reilusti varoja!

Toisin on resurssit lakisääteisiä palveluita tuottavissa kunnissa.

Kuntasektorin, jonka pitäisi toteuttaa poliitikkojen eduskunnassa säätämät yhä uudet hyvinvointipalvelut, käytettävissä olevat tulot ( verotulot ja valtionosuudet) ovat olleet pitkään liian niukat. Siksi lakisääteiset velvoitteet jäävät osin täyttämättä. Poliittinen sana ”hyvinvointipalvelut” lupaa aivan liikaa. Vain harva kuntalainen jaksaa ja kehtaa vaatia itselleen oikeita hyvinvointipalveluita.

On myös maakuntatason tekijöitä, jotka ovat raunioittaneet erityisesti pienten kuntien talouden. Erikoissairaanhoitoa tarjoavat maakunnalliset sairaanhoitopiirit ovat varustautuneet vuosikymmenet, niin kuin heillä olisi valtavasti kasvava asiakasmäärä tulossa hoitoon. Kuitenkin valtaosassa Suomen maakunnista väestö valitettavasti vähenee voimakkaasti esim. Satakunnassa noin 1000 asukasta vuodessa.

Kuntien kannalta kohtalokasta on se, että sairaanhoitopiirit laskuttavat lain turvin jäsenkunnilta kustannukset. Yli-investointien takia kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti joka vuosi. Nyt sairaanhoitopiirit ovat ensimmäisen kerran sormi suussa. Osastot ovat tyhjillään ja henkilökunta töissä.

Kuntiakin on nyt hankala laskuttaa, kun ei ole potilaskäyntejä.

Muuttoliike, kuntalaisten väheneminen on yksittäiselle kunnalle monella tavalla hankalaa. Ensinnäkin verotulot laskevat. Toiseksi kuntien palveluita ei ole osattu mitoittaa laskevaan kysyntään. Juuri rakennettuja palveluita esim. päiväkotitoiminnassa on hankalaa heti karsia.

Kunnat ovat ulkoistaneet palveluita, niiden karsinta on vielä vaikeampaa kuin oman palvelutoiminnan kuristaminen.

Kuntien vuotuista toimintaa on alkanut hallita se, miten selvitään seuraavan tilinpäätöksen kanssa. Uusiin avauksiin suhtaudutaan torjuvasti varsinkin, jos niistä aiheutuu lisäkustannuksia. Yhteydet kunnasta eri sidosryhmiin ovat lähes loppuneet.

Pienet ja keskisuuret kunnat ovat vuosien mittaan karsineet hallintoaan hakiessaan säästöjä. Kuntien virkamieshallinnot ovat ”ohuita kuoria”, joilla toimintaa juuri ja juuri pystytään pyörittämään. Lähes kaikki suunnittelu ostetaan ulkopuolelta. Kunnat ja kuntayhtymät ovat riippuvaisia konsulteista. Kuntien oma energia, elinvoima on kulunut säästöjen hakemiseen. Tämä käpertyminen näkyy myös siinä, ettei luottamushenkilötehtäviin ole nyt kiinnostuneita.

Ei ole hyvä, että ajaudutaan pakosta kuntaliitoksiin. Kuntaliitoksia pitäisi harkita silloin, kun seutukunnassa on vielä ainakin yksi taloudellisesti hyvin pärjäävä kunta.

Kunnat toivovat myös hallitukselta korona- tukipakettia. Se olisi tärkeä ensiapu, mutta ei ratkaisu kuntakentän valtavaan kriisiin.

Jukka Tuori

maakuntaneuvos