Rahakaan ei ole entisensä

Perinteisen määritelmän mukaan raha on vaihdon väline ja arvon mitta. Aikanaan rahan merkitys perustui sen todelliseen arvoon ja oli sidottu esimerkiksi kultakantaan. Voisiko sanoa, että juuri siitä syystä rahaa arvostettiin ja käytettiin ikään kuin kunnioittavasti, ainakin suuremmalla huolella kuin nykyään.

Tätä päivää eletään globaalissa rahamaailmassa, jossa pyritään pitämään yllä yleistä luottamusta rahan arvon säilyvyyteen. Samalla on kuitenkin annettu valtaa spekulaatioille, paljolti oletuksiin ja hyötymistarkoituksiin perustuvalle teoreettiselle ajattelulle.. Tietoisesti taustalla on siis ajatus tulevista muutoksista ja jopa keinottelusta.

Päällimmäinen havainto tämän päivän elämästä rahankäytön kannalta on kai se, että niin hyvin kuin rahan olemassaolo ja merkitys tiedostetaankin, sen käytön osaaminen on kaikkea muuta kuin hallinnassa.

Jos rahatalouden keskeinen elementti oli ennen säästäminen, tänään pääosaa näyttelee lainaaminen ja sijoittaminen. Nykyään on niin yksilö kuin yhteisötasollakin tapana elää velaksi.

Rahan käsittely on taitolaji. Siinä epäonnistuminen on varsin yleistä, ja niin käy asiantuntijoillekin. Arkielämän karua todellisuutta on esimerkiksi se, että lähes 400 000 suomalaista on harkitsemattomalla rahankäytöllä hankkinut itselleen luottohäiriömerkinnän.

Kun raha ei ole entisensä, sen määrääkään ei voi enää kuvata todellisuuspohjaisesti. On puhuttava niin sanotusta oikeasta rahasta, siis seteleistä ja kolikoista, ja toisaalta virtuaalirahasta. Jälkimmäisellä tarkoitetaan sitä, että valtaosa käsiteltävästä rahasta esiintyy vain bitteinä tietokonejärjestelmissä.

Julkisuudessa viime aikoinakin runsaasti ollut valtiotieteen maisteri Ville Iivarinen on paneutunut syvällisesti pohtimaan aihetta mitä raha on ja mitä sen tulisi olla. Niin on tehnyt toki erittäin moni muukin, mutta Iivarisen ajattelussa on silti vakavasti otettavia näkökohtia.

Yksinkertainen esimerkki rahan olemassaolosta on Iivarisen mukaan vaikka se, että Suomen kotitalouksilla ja yrityksillä on rahalaitostalletuksia yhteensä 145 miljardia euroa. Käteistä rahaa on kierrossa kuitenkin vain 16,5 miljardia euroa.

Jos siis tallettajat saisivat äkkiä päähänsä nostaa varansa, kaiken käteisen loppumisen jälkeen talletuksia jäisi saamatta 128,5 miljardia. Se kuvaa ”pankkien luoman ” rahan määrää.

Päinvastaisessa tapauksessa, jos kaikki velalliset tahtoisivat kerätä tileiltä rahansa ja maksaa kerralla pois lainansa, yhteensä 214 miljardia, pankkitalletukset häviäisivät kokonaan. Jokainen olisi sen jälkeen rahaton, mutta silti maksettavaa jäisi vielä 69 miljardia.

Iivarinen kuuluu aktiivitoimijana kansalaisjärjestö Suomen Talousdemokratia-yhdistykseen, joka ajaa kansainvälistä rahareformi-liikettä. Sen tavoitteena on tehdä rahatalouden säätelystä demokraattista ja poistaa pankeilta rahaluontioikeus.

Esimerkkejä raha- ja talouspolitiikan hoidon kannalta vakavasti otettavista ilmiöistä Ville Iivarisella riittää. Yhtenä sellaisena hän tuo esille Euroopan keskuspankin EKP:n toiminnan. EKP julisti pontevasti elvyttävänsä unionin jäsenmaiden taloutta peräti tuhannen miljardin euron suuruisella keskuspankkirahan lisäyksellä.

Rahapoliittisena keinona Iivarinen asettaa kyseisen toimen kuitenkin kyseenalaiseksi, koska mainittu summa tulee käytetyksi erilaisten arvopaperien ja velkakirjojen ostamiseen pankeilta ja rahoitusyhtiöiltä. Oikeampi tapa olisi ollut tukea tällä rahamäärällä suoraan investointeja ja jäsenmaiden budjetteja.

Operaatio kuvaa Iivarisen ideologiassa raha- ja finanssipolitiikan vinoutunutta suuntausta, jossa pankit ja rahoitusyhtiöt pystyvät hallitsemaan maailmantalouden varallisuutta demokraattisen päätöksenteon ulkopuolella.

Vaikka sopii epäillä Iivarisen edustaman talousdemokratialiikkeen tavoitteiden laajempaa onnistumista, edistyksellisyyteen pyrkivien ajatusten esittäminen on aina tarpeellista. Yhteiskunnan kehitys tarvitsee vaihtoehtojen esittämistä.

Kirjoittaja on Länsi-Suomen entinen päätoimittaja