Rahoittajan uusi linjaus vaikuttaa dramaattisesti tuhansien pitkäaikaissairaiden ja vammaisten arkeen

Potilasjärjestöjen toimintaa veikkausvoittovaroilla rahoittava STM:n alainen sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA on nopealla aikataululla ilmoittanut muuttavansa järjestöjen sopeutumisvalmennuksen nimen.

Tämä viattomalta ja pieneltä muutokselta kuulostava päätös vaikuttaa kuitenkin dramaattisesti tuhansien pitkäaikaissairaiden ja vammaisten arkeen. Nimen mukana heitetään hukkaan vuosikymmenten työ sairastuneiden ja heidän läheistensä osallistumisen ja voimavarojen vahvistumiseksi.

Muutoksen perustelut ovat jääneet järjestöissä epäselviksi. Toiminnan on virheellisesti mainittu olevan päällekkäistä KELAn palvelutuotannon kanssa. Järjestölähtöinen sopeutumisvalmennus ei kuitenkaan ole liiketoimintaa vaan vertaistukeen pohjautuvaa toimintaa, joka on vuosikymmenten ajan toiminut osana kuntoutuksen viitekehystä.

STEAn ja sen edeltäjän Raha-automaattiyhdistyksen 1980-luvulta alkaen rahoittama järjestölähtöinen sopeutumisvalmennus on ammatillisesti ohjattua, ryhmämuotoista ja vertaistukea hyödyntävää toimintaa, joka antaa osallistujalle välineitä jäsentää uutta elämäntilannettaan sairastumisen jälkeen.

Sopeutumisvalmennuksen sisällöissä on painottunut ihmisen elämänvaiheet, elämäntilanteet ja elinympäristö. Jokainen järjestö on tuonut sopeutumisvalmennukseen oman jäsenistönsä tarpeet ja näkökulman. Tästä syystä sen erityisyytenä on eläminen ajassa ja avoin yhteys ympäristöön.

Järjestöjen sopeutumisvalmennuksen merkitys on tunnustettu myös lainsäädännössä. Kuntoutusrahalaki on mahdollistanut Kelan kuntoutusrahan maksamisen ja matkakustannusten korvaamisen myös järjestöjen STEA-rahoitteisille sopeutumisvalmennuskursseille osallistumisen ajalle.

STEAn nyt ilmoittaman nimenmuutoksen myötä tämäkin mahdollisuus on poistumassa, mikä käytännössä estää satojen pitkäaikaissairaiden ja vammaisten henkilöiden osallistumisen kursseille. Pienituloisella ei ole mahdollisuuksia maksaa itse kalliita matkakustannuksia kurssipaikoille.

Jos pitkäaikaissairailta ja vammaisilta halutaan poistaa sopeutumisvalmennuksen kaltainen vaikuttava tuki, tulisi tällaisen ratkaisun perustua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja lainsäädännön muutoksiin – ei virkamiestasolla tehtävään silmänkääntötemppuun.

Paula Hellemaa

toiminnanjohtaja, Allergia-, iho- ja astmaliitto ry

Petri Pohjonen

pääjohtaja, Invalidiliitto ry

Päivi Puhakka

toiminnanjohtaja, Aivovammaliitto ry