Rauma on jälleen uuden edessä

Huominen tuo tullessaan Raumalle uuden kaupunginjohtajan, jonka valitsee 43 jäsenen kaupunginvaltuusto.

Raumalla ei hetkeen aikaan ole ollut yhtä kutkuttavaa asetelmaa. Kaupunginjohtajat on tavattu valita sopuisasti ja yhden nimen taktiikalla.

Uutta on, että kärkiehdokkaita on kaksi, joita kuvataan vieläpä tasaväkisiksi keskenään. Ero syntyy kunkin päättäjän omissa painotuksissa.

Valinnassa riittää jännitettävää, sillä monet Rauman päättäjistä ennustavat tiukkaa kisaa (LS 21.2.). Ääni sinne, toinen tänne voi ratkaista koko pelin.

Salin eri laidoilla näyttäisi ennakkoon olevan omat suosikkinsa. Silti sekin on mahdollista, että ryhmissä syntyy hajontaa, koska viime kädessä kukin tekee asiassa oman ratkaisunsa.

Suljetun lippuäänestyksen taika piilee juuri tässä. Jokaisen äänestyslipun kirjoittaja jää varmuudella salaisuudeksi, vaikka valistuneita veikkauksia voidaan toki aina suorittaa. Täydeksi totuudeksi niistä ei silti ole.

Pakkaa voi vielä sekoittaa sekin, että kaikkia hakijoita saa edelleen äänestää. Ari Korhonen ja Johanna Luukkonen ovat suosikkeina vain suosituksia.

Muutkin virkaa hakeneet ovat edelleen ainakin muodollisesti mukana ja heistä ketä tahansa voi yhä äänestää, jos ei muuta niin protestimielessä.

Toivon mukaan kukaan ei kuitenkaan koe niin suurta valinnan vaikeutta, että lähtisi Aku Ankkaa äänestämään. Rauma tarvitsee ihan oikean henkilön kipparikseen.

Valitsijoiden tehtävää ei käy kateeksi. Voi perustellusti kysyä, onko hyvä järjestely, että iso osa päättäjistä tapaa kaupunginjohtajasuosikit ensimmäistä kertaa vasta tänään, valintaa edeltävänä päivänä?

Kumpikin kärkiehdokas käy pyörähtämässä erikseen kaikkien seitsemän valtuustoryhmän edessä, joten kasvokkaiset kohtaamiset jäävät väistämättä hyvin lyhyiksi.

Asiaa vaikeuttaa vielä se, etteivät ehdokkaat ole raumalaisissa ympyröissä erityisen tuttuja ennalta. Tapaamisten jäljiltä jää sulateltavaa, mutta aikaa jää sitäkin vähemmän.

”Rauma tarvitsee ihan oikean henkilön kipparikseen.”