Rauma vieläkin viihtyisämmäksi pienellä vaivalla ja rahalla

Kirjoittaja ehdottaa entisen Tarvontorin alueen muuttamista Vanhan Lyseon puistoksi.
Kirjoittaja ehdottaa entisen Tarvontorin alueen muuttamista Vanhan Lyseon puistoksi. Kuva: Maarit Anttila

Heinäkuussa olisi taas tarkoitus tulla käymään kotikonnuille verestämään vanhoja muistoja ja ehkä luomaan uusia. Rauma on kaunis kaupunki, mutta sen voisi tehdä vielä nykyistä viihtyisämmäksi, vieläpä verrattain vähällä vaivalla ja pienin kustannuksin.

Keskellä kaupunkia sijaitseva kortta kasvava aukea, jota kutsutaan milloin Tarvontoriksi, milloin Rauman kauppakeskuksen tontiksi (itse kutsun aluetta paikaksi, jossa vanha lyseo oli), ansaitsisi parempaa kohtelua.

Se ei riitä, että paikalle tuodaan väliaikaisesti muutama puistonpenkki, vaikka suunta onkin oikea. Suunta on oikea siksi, että penkit hyödyttävät kaupunkilaisia enemmän kuin suunnitteilla oleva kauppakeskus.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan, mutta huono suunnitelma, joka pannaan täytäntöön, on katastrofi.

Roimasti ylimitoitetut, liikennekeskuksen sisältäneet kauppakeskuskaavailut ovat tähän mennessä tuoneet kaksi merkittävää muutosta kaupunkikuvaan: keskeisellä paikalla olevan rikkaruohokentän ja kirkon kupeeseen ahdetun ”linja-autoaseman”.

Hieman salamyhkäisen oloinen rakennuslupaprosessi on yhä kesken, eikä sillä näytä olevan aikarajaa (LS 2.2.23).

Käytäntö antaa vapaat kädet vitkutteluun, mutta uudet kauppakeskussuunnitelmat eivät muuta sitä, että uusille tiloille ei ole kysyntää. Kauppakeskuksen sisältöä onkin enemmän valotettu siltä kannalta, mitä sinne ei sijoiteta: ei vaatekauppoja, ei Giganttia.

Kaupunginhallinnon ensisijainen tehtävä on huolehtia kaupunkilaisten hyvinvoinnista eikä liehitellä tuulesta temmatuin peruistein (LS 1.12.18) turhia rakennusprojekteja ajavia rakennusfirmoja.

Kaupungin päättäjillä tulee olla rohkeutta ja näkemystä viedä eteenpäin sellaisia projekteja, jotka hyödyttävät kaupungin asukkaita. Itse ehdotin Tarvontorin muuttamista puistoksi (LS 6.8.21), ja olen edelleen samalla kannalla. Nimiehdotuskin on jo valmiina: Vanhan Lyseon puisto.

Sakari Valve

Ledbury, Herefordshire, Iso-Britannia