Rauman ihme ja Tallinkin kanssa

Presidentti Kersti Kaljulaid sanoi virolaisten olevan ylpeitä Tallinkista. Tallink-konsernin hallituksen puheenjohtaja Enn Pant oli tilaamassa jo ensimmäistä uutta isoa laivaa Raumalta. Kuva: Juha Sinisalo

Rauma sai paistatella positiivisessa valtakunnallisessa julkisuudessa torstaina. Ylen aamu-television suorassa lähetyksessä puhuttiin Rauman ihmeestä.

RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa muisteli mustaa maanantaita, kun STX ilmoitti sulkevansa Rauman telakan.

Se oli puun takaa tullut shokki, surullinen päätös, tiivisti Heinimaa seudun tunnot syyskuussa 2013.

Kukapa olisi uskonut, että Raumalla vielä rakennetaan laivoja, kun STX lapun luukulle pani? Niin Ylen juonnoissa kysyttiin.

Onneksi jotkut uskoivat.

Muutaman henkilön rohkeutta, päättäväisyyttä ja uskoa ihmeeseen saamme kiittää. Se oli ”gallialaisen kylän luovaa hulluutta” parhaimmillaan, kuten Heinimaa kuvasi.

Alkuun RMC oli pieni yhtiö, hyvin voi puhua start-upista. Kolme viime vuotta on ollut kovan kasvun aikaa. Kasvukivuilta ei ole vältytty ja virheitäkin on tehty.

Nyt tilanne ja tulevaisuus näyttää lupaavalta.

Wasalinen laiva on tarkoitus luovuttaa lähiviikkoina. Tallinkin laiva laskettiin eilen vesille. Tilauskirjassa on kaksi Tasmanian-laivaa ja neljä sotalaivaa.

Rauman kaupunki sai taas kerran ansaitsemaansa tunnustusta ripeästä toiminnastaan kriisin hetkellä. Kaupunginjohtaja Kari Kosken vedolla Rauma osti telakka-alueen.

Ilman sitä kauppaa ei RMC olisi koskaan kasvanut nykymittoihinsa.

Iso satsaus on myös viime kuussa tehty 26 miljoonan euron takaus telakan uuteen monitoimihalliin. Sellainen tarvitaan, jotta Raumalla voidaan sotalaivat rakentaa. Kaupunki on hallin kiinteistöyhtiön pääomistaja (80 prosenttia). RMC on mukana kimpassa ja sitoutuu pitkään vuokra-aikaan.

Rohkeudessa omaa luokkaansa on kuitenkin Tallink. Kaikki eivät uskoneet Enn Pantiin ja kumppaneihin, kun virolaisvarustamo päätti ostaa uuden ja paljon aiempia suuremman laivan Helsingin-linjalle reilut 20 vuotta sitten.

Raumalaistelakan ja Tallinkin pitkä yhteistyö perustuu luottamukseen, joka on hankittu kovalla työllä ja näytöillä.

Ja kukapa olisi uskonut sitäkään, että Viron, pienen entisen sosialistileirin maan, pieni varustamo valtaa markkinoita ja ostaa Silja Linen?

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Rauman telakalla nähtiin valtiotason vierailu, kun Viron presidentti Kersti Kaljulaid kastoi MyStarin: "Tämä osoittaa, että myöhäisherännäisetkin voivat pärjätä"

Tallinkin tarina eli miksi Suomessa on viime vuosina rakennettu seitsemän laivaa varustamolle