Rauman kirkkoherran toimenkuva nyt aivan erilainen

Rauman seurakunnan organisaatio vahvistettiin 1.1.2017 puhtaaksi linjaorganisaatioksi. Tämä tarkoittaa, että jokaisella toimijalla on ainoastaan yksi johtaja. Kirkkoherra, joka viime kädessä vastaa kaikista seurakunnan toiminnoista. Olkoonpa kyse teologiasta, taloudesta, viestinnästä, nuorisotyöstä, hautainhoidosta, kiinteistöistä ja niin edelleen.

Aiempi kirkkoherran toimenkuva oli aivan erilainen. Vaatimustaso oli pääsääntöisesti evangeliumin julistaminen ja muut siihen läheisesti liittyvät tehtävät.

Toimenkuvan muuttuessa merkittävästi on vaatimustaso myös kasvanut.

Käytännössä seurakuntalaisten on erittäin vaikea ja lähes mahdotonta selvittää kaikkien virkaa hakevien soveltuvuutta. Taitaa olla osittain niin, ettei lakikaan salli kaikkien taustatietojen perusteellista tutkintaa.

Siksipä kirkkoneuvosto päätti yksimielisesti 30.9.2020 esittää tuomiokapitulille vaalin toimittamista välillisesti. Tämä tarkoittaa, että 33 kirkkovaltuutettua valitsee mielestään parhaan ja tehtävään sopivimman henkilön.

Ennen valtuuston tekemää päätöstä tuomiokapituli tutkii tarkasti hakijoiden soveltuvuudet. Hakijat tai osa heistä saa henkilökohtaisen kutsun kirkkoneuvoston haastatteluun. Riippuen hakijoiden määrästä, pyydetään vielä 2–4 henkilöstä psykologinen soveltuvuustesti.

Toivon tämän selonteon antavan taustatietoa seurakuntalaisille miksi neuvosto päätti välillisestä vaalitavasta.

Pentti Vilo
Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja

Lisää aiheesta

Vuoristo ja Seppälä: Seurakuntalaisille annettava oikeus äänestää oma kirkkoherra Raumalle

Vain tilaajille Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkoherraa ei taaskaan valita suoralla kansanvaalilla

Vain tilaajille Rauman kirkkoherra Henry Liivola on irtisanoutunut