RMJ, satakieli – vaiko molemmat?

Tänäkin juhannuksena minulla oli oivallinen tilaisuus tehdä vertailevaa äänellistä – ei visuaalista tutkimusta. Olen ollut 20 vuotta, eli RMJ:n perustamisesta lähtien aitiopaikalla mökillämme Kaurasissa kuuntelemassa juhannusfestareiden ilmaiskonsertteja, missä esiintyjinä on ollut maamme huippuartisteja.

Rehellisesti täytyy sanoa, että virheettömänä ja kovaa tullut musisointi ei alkuaikoina yöllä aina jaksanut sytyttää, kun yritti nukkua. Nyt asia on paljon paremmin, eikä musiikki ainakaan meitä haittaa. Sen sijaan on vuosien saatossa oppinut tuntemaan kulloinkin huipulla olevien artistien tuotantoa.

Mahdollinen riesa oli ja on kuitenkin pientä sen rinnalla kun alussa parhaimmillaan 100 000 nuorta ympäri maata oli kertynyt bailaamaan Raumalle.

Siinä oli yksi hämmästyttävä ihmeteko Riku Räsäseltä. Sitä ei voinut kuin ällistellä. Mikä julkisuuslisä se oli kaupungillemme.

Tietysti oli myös urputtajia, niin kuin on aina. Kaiken kaikkiaan tuollaisen nuorisolle suunnatun valtaisan tapahtuman järjestäminen kaupunkiimme on edelleenkin hatun noston paikka. Väkeä on tosin nyt rajatumpi määrä.

Satakieli on laulanut mökkimme tontilla Kaurasissa ainakin jo vuodesta 1967, jolloin vanhempani ostivat kaupungin vuokramaalla sijaitsevan kesäparatiisimme. Tuon lintujen mestarilaulajan monipuolinen ja voimakas ääntely ei juhannusyönäkään jätä minua kylmäksi.

”Mikä saa tuonkin muuttajan lentämään joka vuosi tänne Pohjolaan pesimään ja lurit- telemaan kesäyössä? ”

Jo illan hämärtyessä se aloittaa mestarilliset lurituksensa ja jatkaa äänekkäästi taitavaa liverrystään yömyöhään vakiopaikallaan jossakin makuuhuonettamme lähellä olevassa puussa.

Oltuaan täysin vakuuttunut siitä, että minä olen yhä hereillä, se päättää lopettaa aamuyöllä ohjelmistonsa komeaan finaaliin ja lentää sitten omaan pesäänsä. Siellä konsertoija laittaa päänsä siististi siiven alle ja on kohta unessa. Minä en ole. Silti se ei haittaa.

En lakkaa tässäkään kohtaa ihmettelemästä kaiken luomakuntamme olevaisen käsittämätöntä yhteensopivuutta koko elämänkierron ketjussa. En tiedä, kuinka monta lintujen sukupolvea satakieliä on ilmaantunut tontillemme pesimään jo ennen meitä. Minun sukuni ihmisiä on nyt ollut yli 50 vuotta. Nousemassa on neljättä polvea jo kauan sitten edesmenneiden vanhempieni jälkeen.

Kuinkahan monta lintupolvea on tuona aikana lentänyt vuosittain synnyinpaikoilleen Kaurasiin joistakin lämpimistä maista? Mikä saa tuonkin muuttajan lentämään joka vuosi tänne Pohjolaan pesimään ja lurittelemaan kesäyössä? Sitten taas lähtemään loppukesästä takaisin lämpimiin maihin?

Hullu tai suunnistustaidoton satakieli ei ainakaan ole niin kuin eräs ruostepyrstö, joka oli ilmeisesti nukahtanut vahingossa lennon aikana ilmavirrassa Välimeren perukasta Rauman saaristoon. Siellä se kuitenkin laskeutui hämmästyksekseen joitakin vuosia sitten karulle Kylmäpihlajan majakkasaarelle ja mm. erään taiteilijan ällisteltäväksi.

Erinomaista laulutaitoa se ei tarvinnut, vain kirjavan pyrstönsä levittelyä ja pörhistelyä lukuisien valtakunnallisten lintubongareiden ihmeteltäväksi ja kuvattavaksi.

Lasse Kempas