Ruotsi ja Suomi hake-energian tiellä

Kivihiilen korvaaminen bioenergialla on ollut sekä Suomen että Ruotsin tavoitteena vuosikausia, ellei pari vuosikymmentä. Tukholma on ollut tässä esimerkkinä Helsingille. Tukholman seutu aloitti muutoksen jo 1990-luvulla. Helsingin seutu on muutosta suunnitellut myös, viimeksi 2010-luvun.

Ruotsin tilastokeskus on raportoinut metsähakkeen käytön lämmön tuotannossa vuodesta 1990 lähtien. Vuoden 2017 lukema on 5,7 -kertainen vuoden 1990 lukemaan verrattuna. Nousu on jatkunut lähes tasaisena. Se jatkunee samalla menolla edelleen, mikäli Ruotsin ilmastolupauksiin on uskominen.

Suomen tilastokeskus on raportoinut metsähakkeen tarkan käytön vasta vuodesta 2000 lähtien. Meillä metsähakkeen nousu on ollut itse asiassa nopeampaa kuin Ruotsissa. Vuoden 2017 lukema on 9,1 –kertainen vuoden 2000 lukemaan verrattuna.

Ruotsin ja Suomen metsähakkeen käytön kuvaajissa on kuitenkin kummallinen ero. Kun Ruotsi jatkaa määrätietoista metsähakkeen nousua, Suomessa metsähakkeen energiakäyttö kääntyi laskuun vuonna 2013. Mistä tämä ero mahtaa johtua?

Voisiko se johtua meidän risupaketistamme? Jo halventava sana risupaketti viesti siitä, että paketin laatijat eivät tainneet ottaa bioenergiaa tosissaan.

Sana risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketti koottiin uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Risupaketilla viides ydinvoimala (Olkiluoto kolmonen) saatiin eduskunnassa lopulta läpi. Kansanedustajathan olivat vuonna 1992 sen yllättäen kaataneet. Risupaketilla ajettiin myöhemmin eteenpäin myös Hanhikiven ydinvoimahanketta Pyhäjoella.

Vuoden 2002 risupaketti oli vielä sanahelinää. Se ei sisältänyt tavoitteita, esimerkiksi sitä kuinka energiapuun määrää kuutioissa oli määrä lisätä vuosien saatossa. Tavoitteet risupaketille eduskunta naulitsi vasta 2010.

Vuonna 2010 sähköksi ja lämmöksi poltettavan metsähakkeen määrä oli 6,2 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa. Risupaketin lupausten pohjalta tavoitteeksi tuli nostaa metsähakkeen käyttö vuoteen 2020 mennessä tasolle 13,5 miljoonaa kiintokuutiota.

Vuoteen 2013 asti etenimme tällä, Ruotsia muistuttavalla nousun linjalla. Pääsimme silloin tasolle 8 miljoonaa kuutiota.

Vuoden 2013 jälkeen risupaketti jostain syystä rapistui. Metsähakkeen käyttö kääntyi lievään, mutta vuodesta toiseen jatkuneeseen laskuun. Vuonna 2017 metsähaketta käytettiin 7,2 miljoonaa kuutiota. Tällä menolla emme vuoden 2020 tavoitteeseen yllä.

Ruotsi jatkaa ryhdikkäällä, kivihiilestä luopuvalla hake-energian tiellä. Joko Suomen olisi aika ryhdistäytyä, myös siirtyä kivihiilestä luopumisessa sanoista tekoihin? Ja siirtyä käyttämään ylipäänsä bioenergiasta ryhdikkäämpää sanaa kuin risupaketti.

Veli Pohjonen

Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa, Metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori Joensuun yliopistossa