S-ryhmä kasvoi eniten Suomessa

Sadan suurimman suomalaisen työllistäjän työpaikoista katosi viime vuonna yli 3 500, ilmenee Talouselämä-lehden keräämästä listasta.

Kyse on nettoluvusta. Osa yrityksistä palkkasi lisää väkeä, toiset vähensivät.

Koronakriisillä on mitä ilmeisimmin vaikutusta. Esimerkiksi lentokenttäpalveluissa ja henkilöstöruokaloissa tehtiin vähemmän töitä kuin edellisvuonna. Myös henkilöstövuokraajien työntekijämäärät putosivat.

Vastaavasti S-ryhmän työntekijöiden määrä kasvoi Suomessa melkein kolmella tuhannella. Myös Lidl ja Kesko palkkasivat lisää tekijöitä.

Tämä ei yllätä, sillä kotoilun ja etätöiden ajan kaupallisiin voittajiin kuuluvat päivittäistavaraa myyvät marketit.

Mainittakoon, että Talouselämä muutti osa-aikaiset työntekijät, joita kaupan alalla on paljon, tapauskohtaisesti henkilötyövuosiksi. Lehden listauksessa Kesko ei sisällä yrittäjäomisteisia kauppoja, joten lukuja ei voi verrata suoraan S-ryhmään.

Terveys- ja hoivayhtiöt kasvoivat. Rekrytointien lisäksi alan firmat kasvoivat yrityskaupoilla. Niitä on viime vuosina tehty paljon.

Alan kasvu jatkuu, kunhan osaavaa työvoimaa löytyy. Hoitajia on pakko saada Suomeen myös ulkomailta. Tilanne on sama oikeastaan kaikissa vanhenevissa länsimaissa.

Eniten Suomessa työllistää S-ryhmä, noin 31 000 ihmistä. Posti on toiseksi suurin, henkilöstöä Suomessa vajaat 18 000.

OP-ryhmä työllisti yli 12 000 ja Kesko reilut 10 000 ihmistä.

Kymmenen suurimman joukkoon kuuluvat lisäksi Mehiläinen, Attendo, ISS Palvelut, UPM-Kymmene, Nordea ja Stora Enso.

Noin 6 000 ihmistä Suomessa työllistävä Nokia on listalla yhdestoista. Kahdenkymmenen sakissa ovat myös Bravedo, Esperi, Finnair, Lassila&Tikanoja, VR, Lidl, Valmet, Caverion ja Metsä Group.

Muutama poiminta vielä alueeltamme: sijalla 36 Valmet Automotive (vajaat 3 400), Contineo (liki 3 000), HKScan (noin 2 900) ja Meyer Turku (2 400).