Saaristo on pitovoimaa

Pääsy Rauman saaristoon, kuten kuvassa olevaan Reksaareen, on tärkeä osa ihmisten viihtymistä kaupungissa.
Pääsy Rauman saaristoon, kuten kuvassa olevaan Reksaareen, on tärkeä osa ihmisten viihtymistä kaupungissa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Puitteet Rauman saaristossa ovat kohennuksen kohteena tulevaisuudessa. Työtä ohjaa tänä vuonna valmistunut saariston kehittämissuunnitelma.

Kohennuskohteita riittää jo pelkästään kaupungin neljällä matkailusaarella. Nurkkia on tarkoitus laittaa kuntoon niin Kylmäpihlajan majakkasaarella kuin Kuuskajaskarin linnakesaarella.

Tarpeet ovat niissä erilaisia kuin vapaa-ajankohde Reksaaressa sekä retkeilykohde Nurmeksessa.

Kokonaisvaltainen suunnitelma on tärkeä työkalu. Silloin tiedetään, mitä pitää tehdä ja missä. Saaret ovat profiililtaan niin vaihtelevia, ettei sama sapluuna toimi kaikissa.

Esimerkiksi Kuuskajaskariin tarvitaan majoitusratkaisu, jotta kävijät voivat yöpyä saarella. Nurmeksen retkeilysaaressa lähdetään siitä, että opasteet ja reitit ovat kunnossa.

Erääksi kohennuskohteeksi nousee pääsy saaristoon. Veneellä pääsee, mutta muuten ei. Jatkossa tähän saattaa tulla muutos.

Saariston kehittämissuunnitelma nostaa esiin esimerkiksi kevytsiltojen rakentamisen Petäjäksestä eli mantereelta Saukon saariin.

Retkeilymaailmasta tuttua vaijerilossia on sen sijaan esitetty ratkaisuksi ylitykseen Omenapuumaasta eli jälleen mantereen puolelta Reksaareen.

Nämä keinot ovat hitaasti toteuttavissa ja vaativat siksi pitkän tähtäimen suunnitelman ja vision.

Avaukset ovat kiinnostavia ja tervetulleita. Saariston hyödyntämisessä on entistä enemmän huomioitava myös muut kuin veneilijät.

Viimeistään korona-aikaan retkeilybuumi löi itsensä toden teolla läpi. Ihmiset haluvat liikkua luonnossa mahdollisimman monipuolisesti. Pääsy saaristoon joko omin jaloin tai pyörin on melkoinen valttikortti.

Uudessa strategiassaan Rauma korostaa elinvoiman ohella valovoimaa eli houkuttelevuutta matkailijoiden silmissä. Matkailusaarten kehittäminen on ilman muuta valovoimaa lisäävä toimenpide.

Kolmantena tulee pitovoima. Se tarkoittaa kaupungin omien asukkaiden viihtymistä ja halua pysyä kaupungissa. Saariston kunnossapito, hyvät retkeilyreitit ja merelliset mahdollisuudet ovat mitä mainiointa pitovoimaa.