Seta vastaa Hurulle: Translain uudistus on ihmisoikeuskysymys

Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru kirjoittaa Länsi Suomi -lehdessä huolistaan translakiin liittyen ja väittää translain olevan toteutuessaan jopa vaarallinen. Huru lietsoo kirjoituksellaan ennakkoluuloja transihmisiä kohtaan.

Tosiasisassa translain myötä ei muuteta pukuhuonekäytäntöjä ja urheilun lajiliitoilla säilyy edelleen päätösvalta suhteessa kilpasarjojen osallistujiin.

Translakikeskustelussa on eduskunnasta asti lietsottu pelkoa siitä, että translain muuttaminen avaisi portit cissukupuolisten harjoittamalle seksuaaliselle ahdistelulle sukupuolitetuissa tiloissa, asevelvollisuuden välttelylle ja muunlaiselle rikolliselle toiminnalle.

Tällaiset uhkakuvat ovat kaukaa haettuja, eikä translakiesityksessä ole mitään edellä mainittua mahdollistavia porsaanreikiä. Väitteitä ei tue myöskään kokemukset niistä maista, joissa itsemäärittelyyn perustuva translaki on jo voimassa.

Translain uudistuksen lähtökohtana on itsemääräämisoikeuden vahvistaminen erottamalla sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen lääketieteellisistä sukupuolenkorjaushoidoista. Sukupuolen vahvistamisen edellytyksistä poistettaisiin vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja psykiatrisesta diagnoosista.

Lain uudistaminen vahvistaisi itsemääräämisoikeutta, henkilökohtaista koskemattomuutta ja oikeutta yksityiselämään. Translain uudistus kumpuaa tarpeesta parantaa syrjityssä asemassa olevan ryhmän ihmisoikeuksia. Suomi on saanut useilta ihmisoikeustoimijoilta huomautuksia uudistaa translaki.

Transihmiset ovat aivan liian pitkään odottaneet tätä uudistusta ja se on nyt saatava maaliin. Transihmisille kuuluvat samat ihmisoikeudet kuin kaikille muille.

Maarit Levoniemi
OTM, Vaikuttamistyön assistentti, Seta ry

Lisää aiheesta

Translaki toteutuessaan vaarallinen