Sirkushevosen levoton ja karu elämä

Sirkushevonen eli suurimman osan elämäänsä kiertolaisen elämää. Kevään koittaessa se tiesi, että pian lähdettäisiin jälleen.

Sirkushevonen talutettiin pieneen vankkuriinsa, jota vetivät toiset hevoset, eivät niin taitavat sirkushevoset kuin se itse oli. Se oli isäntänsä aarre, jota vetotöiltä suojeltiin.

Mutta sirkushevosen asuinsija pieni vaunu oli työsesongin aikaan ahdas, ja alituiseen oltiin joko tulossa tai menossa. Ja itse työ... Monta kertaa päivässä sai lähteä pikkuruiselle areenalle laukkaamaan ahdasta pientä ympyrää hoitajansa ja ratsastajansa ohjastamana.

Kaikkialla ympärillä katsomon täyttävät ihmiset taputtivat ja osoittivat suurta suosiota sirkushevosen ja ratsastajansa hienoille tempuille. Useinkaan tämä vain ei jaksanut lohduttaa. Kaikki kävi kuitenkin lopulta raskaaksi ja hiljaa sirkushevonen väsyi.

Kinnertä alkoivat yksitoikkoiset liikkeet kolottaa, ja lopulta se jo vanhenikin. Sirkushevosen oli tullut aika väistyä ja eräänä päivänä sirkuksen omistaja hieman kyyneleitä nieleskellen sen kiväärillään lopetti.

Viimeinen palvelus, jonka sirkushevonen ihmisille antoi, oli maukas liha, jonka turvin juuri niinä aikoina pulavuosien raskaasti koettelema väki sentään jaksoi pysytellä hieman voimissaan.

Nyt, kun sirkushevosesta on jäljellä enää muistomerkki, soisi tämän saavan olla aloillaan siinä hieman syrjäisessä puistossa, jonne se kerran päätettiin asettaa.

Ehkäpä juuri sirkushevosen lopulta surullista, levotonta ja karuakin elämää ajatellessa tuntuu sitä kuvaavan veistoksen paikka jollain lailla kovin lohdulliselta. Lähellä sijaitsee vanhan kirkon hiljaiset rauniot ja jylhät kuuset luovat ympärille levollista rauhaa. Siinä on muiston sirkushevosesta hyvä sijaita.

Ken sirkushevosen muistomerkin haluaa löytää, sen varmasti löytää, mutta monelle se voi tulla myös aika yllätyksellisestikin vastaan. Silloin se synnyttää katsojassa mukavan löytämisen elämyksen. Sirkushevonen osasi yllättää, ja sitä se taidokkailla tempuillaan omistettiin koko elämäkseen tekemään.

Lepää rauhassa sirkushevonen.

E.L