Sote-verkko muuttuu, mutta tarve säilyy

Vaikka sote-palveluiden odotetaan säilyvän Raumalla, pienten yksiköiden, kuten Lapin terveysaseman, tulevaisuus herättää kysymyksiä.
Vaikka sote-palveluiden odotetaan säilyvän Raumalla, pienten yksiköiden, kuten Lapin terveysaseman, tulevaisuus herättää kysymyksiä. Kuva: Juha Sinisalo

Satakunnan hyvinvointialueen edustajilla oli näennäisen huojentavaa kerrottavaa raumalaisittain kahvikiertueen pysähtyessä kaupunkiin (LS 31.8).

Palveluverkko tulee Raumalla säilymään, kertoi aluehallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen (sd.).

Vaan säilyykö sittenkään? Esimerkiksi Lapissa varmasti mietitään, jääkö oma terveysasema toimintaan.

Kesäsulku meinasi jo muutama vuosi sitten venähtää loppuvuoden mittaiseksi, mikä säikäytti paikalliset. Tuolloin aikeet kaatuivat Rauman päättäjien tahtoon.

Toisin on nyt. Sanavalta on hyvinvointialueella, joka parhaillaan järjestelee palveluverkkoaan uusiksi. Loppuraporttia odotellaan lokakuussa, mutta päätökset tekee aluevaltuusto.

Rauma ja Pori ovat siis Lehtosen sanojen mukaan turvassa. Eurajoella, Eurassa ja ympäri Satakuntaa tilanne ei ole sama.

Keskustelu lähti liikkeelle vuodeosastoista, kun virkamiesnäkemyksenä tuotiin esille, että Satakuntaan riittää kaksi vuodeosastoa. Yksi Raumalle, yksi Poriin.

On selvää, että tämä pillastutti kansan.

Kunnista lakkautettavien vuodeosastojen tilalle ei jäisi tyhjää, selvensi hyvinvointialueen johtaja Kirsi Varhila (SK 1.9.).

Suunnitteilla on konsepti, jossa hyvinvointialueelle perustetaan arviointi- ja kuntoutusyksikköjä.

Tavoitteena on Varhilan mukaan vähentää passiivista vuodeosastolla makuuttamista ja edesauttaa kotona pärjäämistä, kun tarvittava apu on saatu kartoitettua.

Uudet yksiköt eivät poista sitä tosiasiaa, että satakuntalainen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkko tulee muuttumaan.

Vaikka tarve palveluille säilyy, eivät kaikki terveysasemat jää entisille paikoilleen.

Niitä korvataan uusilla tavoilla, kuten niin sanotuilla liikkuvilla hyvinvointipalveluilla.

Kumipyörien päällä voidaan hoitaa hampaita, ottaa näytteitä ja istua sairaanhoitajan vastaanotolla.

Tähän saavat monet asukkaat totutella eri puolilla Satakuntaa.