Soten rahoitusmallista menoautomaatti?

Sote-uudistus on osoittautunut pelkäksi raamiksi. Varsinaisten sisältöjen ja tavoitteiden toteuttaminen eli terveyserojen kaventaminen sekä menojen kasvun hillintä jäävät hyvinvointialueiden vastuulle. Valitettavasti riittävät taloudelliset kannusteet puuttuvat sekä ennaltaehkäisevään toimintaan että kustannusten hillintään.

Ensinnäkin rahoituksen määräytymisperusteissa on valuvika. Kannuste tuottaa ennaltaehkäiseviä palveluja ei toimi, sillä hyvinvointialue saa sitä enemmän rahoitusta, mitä sairaampi sen väestö on. Ns. terveyden edistämisen kertoimella pyritään motivoimaan alueita hyvinvointia ja terveyttä edistävien (HyTe) palvelujen tuottamiseen – tosin sen suuruus on vain 1 % rahoituksesta.

Joten sekä kunnilta että hyvinvointialueelta puuttuvat riittävät taloudelliset kannustimet tuottaa HyTe -palveluja. Kuntien kurjistuneessa taloustilanteessa ennaltaehkäisevä työ on yleensä se, josta aina tingitään. Mikäli kunta säästää HyTe-palveluista, lasku ongelmien pahenemisesta siirtyy hyvinvointialueelle. Eli veronmaksajille. Entä, jos kaikki kunnat pakon edessä toimivat näin?

Toiseksi huolta herättää se, että hyvinvointialueella on selkeä kannustin käyttää kaikki se rahoitus, jonka se saa. Alueen kannattaa jopa ylittää sille resurssoitu rahoitus, sillä tulevina vuosina voivat sitten saada lisää rahaa. Kannuste panostaa palveluihin siis on, mutta ei kannusteita säästää.

Kolmas mahdollisuus kustannusten kasvun hillintään voisi olla pelote arviointimenettelyyn joutumisesta. Arviointimenettely aloitetaan, mikäli alue toistuvasti tekee alijäämää, kahdesti kolmen peräkkäisen tilikauden aikana. Malli kuitenkin mahdollistaa mm. sen, että kolmen vuoden välein voidaan surutta käyttää rahaa enemmän kuin sitä on myönnetty ilman pelkoa sanktioista. Tämä luo kannusteet yli varojen elämisestä. Joten arviointimenettelyllä pelottelu tuskin toimii sekään.

Neljänneksi valtion on lisäksi vaikea seurata sitä, että syntyvätkö ongelmat huonosti järjestetyistä palveluista ja tehottomuudesta vai tekijöistä, joihin alue ei voi vaikuttaa. Lakisääteiset palvelut on kuitenkin tuotettava, vaikka rahat olisivat lopussa. Joten valtion on kiltisti myönnettävä lisäresursseja.

Viidenneksi alueelle alun perin myönnetty rahoitus tarkistetaan jälkikäteen vastaamaan todellisuudessa syntyneitä kustannuksia. Joten alueilla on vahva kannustin käyttää myönnetyt resurssit viimeistä euroa myöten. Menoautomaatti on syntynyt.

Kuudenneksi, kaikessa hiljaisuudessa on valmistelu tuhansien eurojen piilopuoluetukea aluevaltuutetuille, valtakunnallisesti kyse on miljoonista euroista.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on päättäjien kyky ja halu tuottaa säästöjä ja toimia vastuullisesti. Mikä kannustaa päättäjiä kustannustehokkaaseen päätöksentekoon? Mukavana päättäjänä kannattaa kasvattaa alueen menoja, sillä kustannusten ylittyessä valtio (eli muiden alueiden veronmaksajat) joutuvat maksamaan ylittyvän osan. Osaoptimointi on siis riski kustannusten hillintään.

Katseet kohdistuvatkin tuleviin päättäjiin. Riittääkö asiantuntemus, käsitys kokonaisuuksista, kokemus toimivista käytänteistä ja ennen kaikkea löytyykö vastuullisuutta tiukkaan talouteen?

Riitta Kuismanen

Sote-alan opettaja, puoluevaltuuston pj. (KD)