Sukupuolettomia kansalaisia

Valtiovarainministeriö on asettanut uuden toimikunnan selvittämään henkilötunnuksen uudistamista. Toimikunnan toimikausi alkoi joulukuun alusta, ja se jatkuu vuoden 2022 loppuun.

Pyrkimys on, että henkilötunnuksen sukupuolimerkintä poistuu 2027.

Ministeriö kertoo tiedotteessa, että hankkeen tehtävänä on tuoda esiin henkilötunnuksen hyviä käsittelymenettelyjä, ohjata toimintatapoja, jotta henkilötunnusta käytetään ainoastaan henkilöiden yksilöintiin, erotteluun tietojärjestelmien välillä ja asiointitilanteissa.

Kyse on henkilötunnuksesta, josta ei kävisi ilmi henkilön ikää, syntymäaikaa, sukupuolta tai muutakaan henkilöön liittyvää tietoa.

Ajatus on käsittämätön. Vaikkei nykyisessä Kela-kortissa olekaan kuvaa niin siitä voi todeta ainakin sukupuolen ja iän.

Noh, kysehän on tietysti siitä, ettei missään yhteydessä saisi enää mainita sukupuolta. Vaikeuksia tuottaa myös se, että nykyjärjestelmä tuntee vain kaksi sukupuolta.

Lisääntyvä sukupuolen vaihto ei myöskään vaatisi vastaisuudessa mitään toimenpiteitä.

Yrjö Saraste

”Noh, kysehän on tietysti siitä, ettei missään yhteydessä saisi enää mainita sukupuolta.”