Suomi olympialaisten huonoin Pohjoismaa – entä sitten

Kirjoittajan mielestä olympiakisoissa menestyminen ei ole Suomelle enää        kovin tärkeää.  Wilma Murto oli yksi suomalaisonnistujista Tokion olympialaisissa sijoittumalla seiväshypyssä viidenneksi.
Kirjoittajan mielestä olympiakisoissa menestyminen ei ole Suomelle enää kovin tärkeää. Wilma Murto oli yksi suomalaisonnistujista Tokion olympialaisissa sijoittumalla seiväshypyssä viidenneksi. Kuva: AOP/Fazry Ismail

Poikkeusolojen olympialaiset ovat Japanissa ohi ja saimme nähdä huikeita suorituksia ja jännittävää viihdettä. On hämmästyttävää, kuinka 100 metriä voidaan juosta alle 10 sekunnin ilman, että lihakset repeävät. Tai kuinka sydän ja verenkierto on kehitetty niin toimivaksi, että kyetään juoksemaan 42 kertaa 100 metriä kukin 17 sekuntiin. Myös teline- ja rytmisen voimistelun kehon ja välineen hallinta vaativat suurta lahjakkuutta ja tinkimätöntä pitkäjänteistä harjoittelua.

Huippu-urheilun muutosryhmä linjasi kymmenkunta vuotta sitten tavoitteena, että Suomi on tuloksellisestikin 2020 olympialaisissa paras Pohjoismaa. Toisin kävi: Suomi oli ylivoimaisesti huonoin. Tanska saalisti 11 mitalia, Ruotsi 9 ja Norja 8.

Suomen taakse jäi tosin pieni Islanti, joka ei saanut yhtään mitalia. Sen sijaan piskuiset Viro ja Latviakin kiilasivat Suomen edelle.

Kuitenkaan olympiakomitean johtoa ei olla vastassa mädin tomaatein eikä epäonnistuneita urheilijoitakaan pilkata mediassa.

Suomelle ei enää, kuten itsenäisyytemme alkutaipaleella, menestyminen kansainvälisillä kilpakentillä ole kovin tärkeää. Olemme osoittaneet ja löytäneet oman paikkamme kansakuntien joukossa. Toisin on ehkä vielä suurvalloilla, joille olympialaiset ovat edelleen yksi näyttämö kilpailla maailman herruudesta.

Suomi ei myöskään panosta huippu-urheiluun sellaisia rahamääriä kuin muut Pohjoismaat. Toki porilainen Matti Mattsson tienasi pronssillaan mukavat 23 000 euron bonusrahat. Filippiiniläinen painonnostaja tienasi kultamitalillaan 769 000 euroa sekä tontin ja talon. Pieniä ovat kuitenkin nämäkin summat siihen verrattuna, että jalkapalloilija Messin kerrotaan saavan uudelta työnantajaltaan 40 miljoonaa euroa vuodessa.

Yksilön kannalta huippu-urheilu on kuitenkin hyvin palkitsevaa toimintaa. Onhan sanottu, että koska yksilön elämällä ei ole selkeää tarkoitusta, hänen pitää itse se luoda. Huippu-urheilu antaa siihen erinomaisen mahdollisuuden.

Menestyminen siinä vaatii pitkäjänteistä joskus tuskallistakin harjoittelua sekä muun elämän suunnittelun sen ehdoilla. Onnistuminen tai epäonnistuminen tavoitteen saavuttamisessa nostattaa suuria tunteita. Tämä näkyi olympiakisoissakin urheilijahaastattelujen yhteydessä. Lähes poikkeuksetta urheilijat liikuttuivat niissä kyyneliin, olivat sitten onnistuneet tai epäonnistuneet tavoitteessaan.

Kaikille tämä etenkin yksilölajien vaatima kova harjoittelu ei sovi. Suomalaiset lapset ja nuoret hakevatkin pääosin liikunnasta kivaa tekemistä kavereiden kanssa. Ja hyvä niin, sillä tärkeämpää kuin menestyminen olympialaisissa Suomelle on menestyä kansalaisten kuntoilussa.

Raumalaisetkin urheiluseurat tekevät loistavaa työtä liikuttaessaan lapsia, jotta he pysyvät fyysisesti ja henkisesti terveinä ja saavat elinikäisen kipinän terveellisen liikunnan harrastamiseen.

Eniten työsarkaa Suomessa on saada nuoret ja aikuisetkin jatkamaan liikuntaharrastustaan sekä aktivoida heitä olemaan arjessa aktiivisia esimerkiksi polkemalla työ- ja koulumatkansa polkupyörällä.

Kimmo Kouru

LitM, Rauma