Suunnitellut muutokset työttömyysturvaan huolestuttavat

Jaana Vienon kolumni oli hyvä ja puhutteleva tarina (LS 30.9.).

Muistan kun olin 70-ja 80-luvulla Rauma-Repolan Rauman telakan pääluottamusmiehenä ja myös Metallityöväenliiton liittotoimikunnan (hallitus) jäsen. Silloin maamme työttömyysturva oli hyvin heikkoa. Saatiin jotain pientä verovapaata korvausta.

Silloin muun muassa kansanedustaja Matti Kuusio otti minuun hyvin huolestuneena yhteyttä. ”Kuule Markku, tilanne on sellainen, että valtakunnassa syntyy kapina, porukat menevät toreille ja kaduille, jos emme saa maamme työttömyyskorvauksiin parannusta.” Asiasta oltiin jo pitkään eri tasoilla neuvoteltu.

Näin vaikeitten vaiheitten jälkeen syntyi niin sanottu ansioon suhteutettu työttömyysturvajärjestelmä. Sopimus, laki, syntyi niin sanotulla kolmikannalla. Näin valtakunta tältä osin rauhoittui.

Hyvä vanha järjestelmä, jota Petteri Orpon hallituksen toimesta ollaan ikävällä tavalla muuttamassa.

Muuten Ruotsin sekä Tanskan työttömyysturvan taloudellinen taso on meitä korkeampi.

Markku Palonen