Suvivirrestä superhitti

Toukokuun viimeisenä lauantaina klo 18 oli kaupungintalon tuntumaan kerääntynyt melkoinen joukko ihmisiä odottamaan pidemmin tai lyhemmin turvavälein. Samaan aikaan avautui ympäröivien kerrostalojen parvekelaseja ja ikkunoita, jokaisessa seisoi vaihdellen yhdestä useampaan henkilöä myös odottamassa.

Aurinko paistoi, puiden uudet vihreät lehdet kimmeltelivät auringossa, pääskyt ja lokit kaartelivat taivaalla. Melko kylmä tuuli vain paikoin haittasi odotusta. Sitten se alkoi!

Kaupungin talon tornista kaikui neljän soittajan voimin ihanat sävelet, johon jokainen läsnäolija yhtyi omalla tavallaan.

Ei uskoisi, että juuri tätä tämän kevään hittiä, jota parin viimeisen kuukauden aikana on etänä, yksin ja yhdessä tuhansin ja taas tuhansin äänin Suomessa laulettu, yritettiin vain muutama vuosi sitten väen väkisin aatteisiin, periaattellisiin mielipiteisiin tai meille vieraasiin uskontoihin vedoten kietää ja tukaduttaa.

Jopa kiellettiin, että meillä perteisesti koulujen kevätjuhliin kuulunut virsi, on jätettävä pois kevätjuhlien ohjelmasta! Koronasta ei siis ole ollut ainoastaa haittaa: Nyt Suvivirsi on taas voimissaan, superhitti, eikä sen tenhoa eikä laulamista voi meiltä kukaan kieltää!

Karanteeniajan yhteisöllisyytä se on lisännyt keskuudessämme, etäällä toisistamme mutta niin yhdessä. Kiitos kaupungintalon tornin torvensoittajille! Ainakin keskikaupungilla vietettiin sävähdyttävä hetki yhdessä kevään superhittiä laulaen!

Hyvää kesää kaikille ja jokaiselle suvivirren fanille!

Yksi fani, ML