Presidenttiyttäkin havitteleva perussuomalaisten puhemies Halla-aho ei nähnyt tarpeelliseksi keskeyttää eduskunnan istuntotaukoa, vaikka koko oppositio sitä vaati. Oppositio toivoi käsiteltäväksi pääministerin ilmoitusta, jonka aiheena olisi ollut hallituksen ministereiden kannanotot ja luottamus sekä hallituksen toimintakyky.
Vielä ei päästy seuraamaan Petteri Orpon hallituksen ruotujen todellista pitävyyttä. Horisontissa siintää sen verran syysmyrskyn enteitä, että syksymmällä se nähdään kuinka suorassa hallituksen ruodut oikeasti ovat. Istuntokauden alkaessa oppositio tulee kyseenalaistamaan hallituksen sekä sen eräiden ministereiden luottamuksen. On mahdollista, että Petterin kyhäelmä räjähtää omiin käsiin.
Eräiden perussuomalaisten ministereiden rasistisiksi luonnehdittuja kirjoituksia sekä kannanottoja on nostettu pitkin kesää hämärästä päivänvaloon ja RKP:ssä se tuntuu käyvän niin sanotusti kipeää. Pilkahteleehan sieltä perussuomalaisten leiristä tasaisesti myös pientä flirttiä ja ihannointia kansallissosialismin suuntaan.
RKP harmittelee, ettei tiennyt minkälaisen porukan kanssa lähti hallitukseen. Voi tätä RKP:n jälkijättöisen hurskastelun määrää. Perussuomalaisten kirjoitukset kannanottoineen ovat kyllä tiedossa olleet. Varsinkaan suurkaliffi Halla-ahon synkkiä manifesteja ei ole piilossa pidetty.
Hallitusryhmien keskinäinen luottamus näyttää surkuhupaisalta. RKP toivoskelee demareita perussuomalaisten tilalle ja perussuomalaiset kaipailee edelleen keskustaa RKP:n tilalle. Päivästä toiseen RKP vaatii perussuomalaisilta parempia anteeksipyyntöjä ja uskottavampaa katumusta aikaisemmista kirjoituksista. Tyhjän saa pyytämättäkin. Kirjoitettu mikä kirjoitettu ja sanat sanottu. Ei siitä asiat miksikään muutu.
Perussuomalaisten somehahmot ovat olleet yllättävän mielin kielin, vaikka kiusaus tölväistä takaisin on varmasti ollut hetkittäin suuri. Näyttää persuillakin kuitenkin tulevan mitta täyteen. Puoluekokouksesta kuului äänenpainoja, jotta RKP:n voi potkaista pois hallituksesta. Puheenjohtaja Riikka Purra piti väkevän ja tunteikkaan avauspuheen. Opposition ja salakavalien toimittajien yhteistuumin järjestämä ajojahti kuulemma vain vahvistaa perussuomalaisia.
Tuli myös selvä viesti, että anteeksi pyytelyitä ei enää tipu. Välillä koko maailma tuntui olevan persuja vastaan. Vuodesta toiseen perussuomalaisten kyky ja halu uhriutua on ihailtavan ainutlaatuista, vaikka he itse mustamaalaavat vastustajiaan kaikin mahdollisin keinoin.
Puheen lopuksi Purra luki osuvasti säkeitä Erika Vikmanin syntisten pöytä kappaleesta. Siinä hauskasti kutsuttiin syntiset tulemaan perussuomalaisiin sellaisina kuin ovat ja pöydässä on Purran vieressä paikka varattu. Kutsu herättää pohtimaan, että koskiko se myös harjattuja sekä parjattuja entisiä perussuomalaisia. Näitä tosi syntisiä. Oliko kutsu tarpeeksi uskottava?
Ari Saukko