Tää matsi me voitetaan! Romakkaniemi viritti vaaliansan

Meillä raumalaisilla riittää voitontahtoa, kun on kyse jääkiekosta. Lukko onkin paras, mutta silti Lukkokin tarvitsee kannatusta ja kannustamista voittaakseen.

Kun seuraavaksi päästään jäähalliin kannustaan Lukko voittoon, on jäähalli ääriään myöten täynnä ja kaupungin kadut ovat tyhjääkin tyhjemmät.

Rauma on pieni kaupunki, mutta meistä saa pippurisen vastuksen, kun kyse on jääkiekosta. Joukkuepelissä jokaisella pelaajalla on oma tärkeä tehtävänsä ja ellei lapaan tule syöttöjä, niin ei tule maaleja, eikä voittoa.

Kannustetaan Lukko yhdessä voittoon.

Nyt tarvitaan joukkuehenkeä ja lapaan syöttöjä, muuten voi käydä niin, että emme pysty säilyttämään meille tärkeitä sosiaali- ja tervey- denhuollon palveluja kunnassamme ja ambulanssi ei olekaan niin nopeasti paikalla.

Nyt tarvitaan pippurista taistelutahtoa aluevaaleissa valituilta valtuutetuilta, eikä tyhjiä koloja puolustukseen saa jättää. Siis ei mikään pieni juttu, jos raumalaisia ei valtustoon tule valituksi.

Nyt tarvitaan raumalaisten joukkuehenkeä. Äänestetään Rauma voittoon. Se edellyttää sitä, että raumalaiset menevät joukolla äänestämään. Näin saisimme mahdollisuuden puolustaa meille niin tärkeitä palveluja.

Äänestäminen on järjestetty turvalliseksi ja kaikkien raumalaisten ääni tarvitaan. Yhdessä me siihen pystytään.

Ensimmäinen erä on ratkaiseva, koska siinä ratkaistaan tulevan hyvinvointialueen palveluiden rakenne. Allstar-joukkueessa soisi olevan mahdollisimman monta raumalaista puolustamassa raumalaisten palveluja.

Toivottavasti tavataan pian hallilla. Sitä ennen käydään kuitenkin äänestämässä.

Carita Virtanen

lähihoitaja, sairaanhoitaja (amk), kuntoutuksenohjaaja (amk), aluevaaliehdokas (sd.), Rauma

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi (kok.) kauhisteli (LS 20.1.) some-kustannusten nousua. Hänen mukaansa se johtaa veronkorotuksiin.

Ratkaisuna koronapandemian hoitoon Romakkaniemi ehdotti palveluseteliä. Sitäkö ei minkään tahon – ei käyttäjien, ei kuntien, eikä valtion – tarvitse kustantaa? Se vain jostain tulla tupsahtaa?

Ei, kyllä palvelusetelit tulevat samojen tahojen maksettavaksi kuin verotkin, ja aiheuttavat korotuspaineita verotukseen.

Kuinkahan moni aluevaaliäänestäjä menee ensi sunnuntaina Romakkaniemen virittämään ansaan?

Pekka Ovaska